Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja: Puita raivattava etukäteen

Onnettomuustutkintakeskus patistaa sähköyhtiöitä metsänraivaustöihin. Onnettomuustutkintakeskuksen johtajan Veli-Pekka Nurmen mukaan myrskyihin pitää varautua, sillä joulunajan Tapani- ja Hannu-myrskyt eivät olleet viimeiset laatuaan.

– Myrskyjä ja rajuilmoja emme voi estää, mutta paljon voimme tehdä sille, mitkä ovat seuraukset, MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut Nurmi sanoo.

Täysin ongelmatonta sähköverkkoa ei Nurmen mukaan saada, mutta yhtä sun toista on tehtävissä. Puita tulisi hänen mukaansa raivata sähkölinjojen läheisyydestä ennalta, eikä vain myrskyjen jälkeen.

– Sillä, että poistetaan aika ajoin uhkaavat puut, saadaan jo paljon aikaan, hän sanoo.

Myös verkkojen siirtäminen teiden laitaan olisi Nurmen mukaan kannattavaa, sillä silloin puita voi kaatua myrskyssä linjoille vain yhdestä suunnasta.

"Asiakaspalvelu asiakasmäärän mukaan"

Sähköyhtiöistä etenkin Fortum on saanut paljon kritiikkiä myrskyn jälkeen heikosti toimineesta asiakaspalvelustaan. Yhtiö on puolustautunut sillä, että se sai Tapani-myrskyn aikana lyhyessä ajassa noin 600 000 puhelua.

– Fortumin pitäisi mitoittaa asiakaspalvelunsa suurin asiakasmäärän ja suuren verkon mukaan, Nurmi huomauttaa.

Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja ei ottanut kantaa myrskyvahinkokorvauksiin, mutta hänen mukaansa jo nyt näyttää siltä, että korvauksista tulee vääntöä.

Nurmi uskoo myrskyn aineellisten vahinkojen nousevan vielä, kunhan kesämökkien vahinkotilanne selviää. Jonkin verran vapaa-ajan asuntoja on yhä sähköttä. Nurmen mukaan ongelmia alkaa tulla nyt, kun säät ovat alkaneet kylmetä.

– Vahinkoja tulee varmasti, hän sanoo.

(MTV3)

Katso Veli-Pekka Nurmen haastattelu: (Huomenta Suomi 9.1.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.