Mainos

OP-Pohjolan Heiskanen: Valtio tarvitsee enemmän lainaa

OP-Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskanen ennakoi, että hallituksen torstaina sopimaan ensi vuoden budjettiesitykseen syntyy ensi vuonna vielä miljardin aukko, joka on katettava lainalla.

– Meidän arvion mukaan tulisi vielä lisää yksi miljardi ikään kuin suhdanneautomatiikasta johtuvaa menojen kasvua ja tulojen vähenemistä seuraavan vuoden aikana. Tarkkaa vertailua on vaikea tehdä, kun ei tiedä mitä valtiovarainministeriön arvion taustalla on, Heiskanen sanoo.

Myöskään Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki tai palkansaajajärjestö SAK:n pääekonomisti Olli Koski eivät enää säästäisi valtion menoissa.

Budjettiriihessä päädyttiin ottamaan puoli miljardia lisää lainaa muutaman viikon takaiseen arvioon verrattuna, koska verotuloja lasketaan kertyvän vähemmän.

OP-Pohjolan Heiskanen arvioi kansainvälisten luottoluokittajien olevan kiinnostuneita budjettiesitystä enemmän Venäjän tilanteen vaikutuksista Suomeen talouteen. SAK:n Koski pitää sosiaali- ja terveysmenojen menokehystä lupaavana myös luottoluokittajien kannalta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.