Opet lomautettuna, joulujuhlat peruttu

Mikkelissä on noussut kohu koulujen joulujuhlista, joita ei pidetä entiseen tapaan. Osa opettajista on lomautettuna joulujuhlapäivänä lauantaina 20.12. eivätkä töissä olevat opettajat halua tehdä enää lisää ylimääräistä työtä. Osa kouluista aikoo nyt turvautua seurakunnan joulujuhliin ja kouluissa jaetaan vain todistukset.

Mikkelin kaupunki lomautti tänä syksynä henkilöstöään osana säästötoimia. Opettajien syyskuussa alkaneiden lomautusten viimeinen päivä on juuri ennen joululomaa 20.12. Tämän vuoksi monissa kouluissa ei ole ollenkaan omia perinteisiä joulujuhlia, vaan koulut osallistuvat esimerkiksi seurakunnan juhliin.

Kaupunki yrittää säästää yhteensä 1,5 miljoonaa euroa, sillä alijäämäistä tilinpäätöstä ei enää haluta. Kaupungin veroäyri on 19,75 ja velkaa yli 3 000 euroa per asukas.

Opettajien lomautusten aikana töissä olleet opettajat ovat huolehtineet omien tuntiensa ohella lomautettujen opettajien tunneista. Oppilaat ovat siis käyneet koulua normaalisti.

Nyt opettajien mitta on täynnä eikä ylimääräistä työtä haluta enää tehdä. Opettajien mukaan lomautuksilla ei kannusteta eikä motivoida ketään. Joulujuhlat aiheuttavat ylimääräistä työtä mm. musiikkiesitysten suunnittelun ja harjoittelun sekä puvustusten takia.

Maakuntalehti Länsi-Savon viimeviikkoisen uutisen jälkeen kohu joulutraditioista on yltynyt sen verran kuumaksi, että rehtorit ovat nihkeitä puhumaan enää aiheesta omilla nimillään.

"Järjestäkää joulujuhlat illalla"

Mikkelin opetustoimen johtaja Heikki Hirvonen toivoo, että joulujuhlia järjestettäisiin kouluissa entiseen tapaan.

- Jos vähäänkään on hyvää tahtoa, joulujuhlat voisi pitää edellisenä iltana, tämä on kaupungin suositus, Hirvonen sanoo.

OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasluoma tykittää takaisin opettajien puolesta:

- Eihän teollisuudestakaan lomautetulle, palkattomalle työntekijälle sanota, että tule nyt vähän tänne tehtaalle töihin illaksi. On kohtuuton vaatimus, että opettajat omalla ajallaan hoitaisivat tämänkin asian, Kangasniemi sanoo.

Kangasniemi kuitenkin muistuttaa, mikä merkitys perinteillä ja yhdessä koetuilla asioilla on kouluyhteisössäkin.

- Päättäjien pitäisi miettiä koko ajan, mitä me suomalaisessa yhteiskunnassa olemme tekemässä. Samalla kun puhutaan Jokelasta ja koulukiusaamisesta, opettajia lomautetaan, ryhmäkokoja suurennetaan, tukiopetusta poistetaan ja kerhoja lopetetaan. On erittäin lyhytnäköistä rangaista lapsia.

OAJ:n mukaan 8 kuntaa on tänä vuonna lomauttanut opettajia. Vuonna 1998 peräti 48 kuntaa lomautti opettajia.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.