Opettaja: Luokkahuone = huonoin oppimisympäristö lapselle

Maahamme mahtuu monenlaisia tapoja opettaa. Opettaja Markkanen kyllästyi oppituntien rauhattomuuteen. Nyt hän on päättänyt, että ei vie omia oppilaitaan enää laisinkaan luokkahuoneeseen. 

Meena Markkanen väsyi hälinärikkaisiin oppitunteihin muutama vuosi sitten ja katsoi peiliin. Hiihtolomasta lähtien Markkanen ei pidä yhtäkään tuntia enää luokkahuoneessa.

– Lapsi ei opi missään niin huonosti kuin luokkahuoneessa, pamauttaa Meena Markkanen kahdenkymmenen vuoden opettajakokemuksellaan.

Nykyään valtaosa kolmosluokkalaisten tunneista kuluu muun muassa kirjastossa pari- tai ryhmätöitä tehdessä. Tänään äidinkieltä harjoitellaan tekemällä uutinen kenen tahansa historiallisesti merkittävän henkilön esineen katoamisesta.

– Työrauha palautui ihan täydellisesti, koska sai tehdä kaverin kanssa töitä. Ei tarvinnut istua pulpetissa. Kuka ylipäätänsä haluaisi istua pulpetissa 45 minuuttia paikallaan? Minä en ainakaan halua. 

Muitakin koulun tiloja saa käyttää vapaasti.

– Jotkut käy opiskelemassa rehtorin sohvalla. Tai sohvan alla, nauraa Markkanen.

Toimintatapojen muutos näkyy myös oppimistuloksissa. Esimerkiksi matematiikan tulokset ovat nousseet "hyvin paljon". 

"Opettajasta tullut paljon iloisempi"

Lapsilta sataa kehuja.

– Me saadaan olla enemmän toistemme kanssa. Ja täällä kirjastossa näkee toisiaan paremmin, kertoo Emma Mäenpää.

– Luokassa on yksinään tylsä tehdä. Kova penkki ja tälleen, sanoo Eetu Seppelin.

– Luokkahuoneessa kaikki eivät jaksaneet keskittyä. Siellä oli huono ilma, kertoo Eelis Laitinen.

– Täällä on ihanat matot ja pehmusteet ja hiljaista. Ja opettajasta on tullut paljon iloisempi, pohtii Lari Jääskeläinen.

Markkanen myöntää työhyvinvoinnin parantumisen.

– Oppilas kantaa itse vastuuta siitä omasta opiskelustaan ja on myöskin se toinen rinnalla, jonka jälkeen opettajasta tuleekin ohjaaja ja observoija. Sehän jo helpottaa paljon sitä omaa työtä.  

"Tämä on tulevaisuutta"

Opetushallituksessa Puistolan tyyppiseen kehitykseen ollaan tyytyväisiä.

– Tämä on keskeinen kehittämiskohde. Me toivomme, että koulu avautuu yhteiskuntaa kohti ja toivomme, että koulu hyödyntäisi muitakin oppimisympäristöjä kuin sitä perinteistä luokkahuonetta. Tämä, että oppimista on jatkossa yhä enemmän luokan ulkopuolella, on tulevaisuutta. Oppimista tapahtuu ihan kaikkialla, sanoo opetusneuvos Aija Rinkinen

Markkasen mukaan ensi vuonna voimaantuleva opetussuunnitelma velvoittaa Puistolanraitin malliin, sillä kaikkien tilojen pitää jatkossa olla oppimisympäristöjä. Mutta pelottiko Markkasta alussa päästää pienokaiset pois näköpiiristään?

– Ei. Meillä on selkeät säännöt. Taputuksella kutsutaan takaisin. Ja välillä käyn sanomassa, että montako minuuttia on aikaa.

MTV Uutiset selvitti oppimisympäristöjä peruskoulun opettajille suunnatun koulurauhakyselyn yhteydessä. 


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.