Opettajan voi laittaa pakkolomalle vain koulutyön aikana

Tuhannet lapset kärsivät myös tänä vuonna opettajien pakkolomista. Työmarkkina-asiamies Jarmo Niskanen OAJ:stä kertoo, että 11 kuntaa on jo päättänyt lomauttaa opettajia.

Lomautuksesta ja sen ajankohdasta päättää kunta. Loma-aikana opettajia - kuten muitakaan työntekijöitä - ei voi pistää pakkolomalle.

Peruskoulun ja lukion opettajilla ei ole virallista vuosilomaa, vaan heidän vapaansa seuraa koulutyön rytmiä. Käytännössä opettajan loma kuitenkin alkaa, kun koulutyö keväällä loppuu, sillä samalla opettajan työvelvoite päättyy.

Jos kyse ei ole virallisesta vuosilomasta, miksi opettajia ei lomauteta kesäkuussa?

- Ei voida lähteä liikkeelle siitä, että opettajia lähdetään lomauttamaan silloin kun heillä ei niin sanotusti ole töitä. Lomauttamisen lähtökohta on se, että henkilö lomautetaan työstä, Niskanen sanoo.

- Tämä tulee virka- ja työehtosopimuksesta. Se on aikoinaan käyty läpi jopa työtuomioistuimessa, että opettajia ei voida lomauttaa muusta kuin työstä, ja se on ihan perusteltu lähtökohta.

Lomautukset vähenemässä

Opettajien lomautuksia näyttäsi olevan tänä vuonna viimevuotista vähemmän. Viime vuonna lomauttavia kuntia oli 20 ja opettajien poissaolosta kärsivät kymmenettuhannet oppilaat.

Tämän vuoden osalta tilanne elää vielä, sillä seitsemässä kunnassa käydään Niskasen mukaan yt-neuvotteluja, joissa myös lomautukset ovat esillä.

OAJ on nostanut pakkolomista metelin, sillä se katsoo niiden johtavan laittomaan tilanteeseen, jossa oppilaiden oikeudet eivät toteudu.

- Esimerkiksi ryhmäkoot ovat sellaisia, että siellä on täysin mahdotonta taata turvallisuutta. Lisäksi opetussuunnitelman tavoitteita ei saavuteta. Taito- ja taideaineet jäävät pitämättä, kun turvallisuutta ei voida taata, Niskanen sanoo.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.