Opetusala tyrmistynyt rajuista menoleikkauksista

Hallitusohjelma leikkaa rajusti opetusmäärärahoja. Lukiot, ammattioppilaitokset ja korkeakoulut menettävät lähes 200 miljoonaa euroa. Opetusalan asiantuntijat ovat tyrmistyneitä säästövelvotteista.

Kaikille peruskoulun päättäneille nuorille luvataan jatkokoulutuspaikka, mutta samalla lukioverkostoa ja ammattioppilaitosten aloituspaikkoja vähennetään.

Hallitusohjelma tähtää siihen, että opetusta annetaan entistä suuremmissa oppimiskeskuksissa ja pienet oppilaitokset ajetaan alas. OAJ ja Kuntaliitto katsovat, että tällainen kehitys eriarvoistaa opiskelijoita.

-Jos lukioita ryhdytään nyt karsimaan kunnissa, niin yläkoulun kanssa yhteistyössä toimivat lukiot ovat myös vaarassa. Se puolestaan vaikuttaa peruskouluverkkoon. Eli jos lukiot lakkaavat, niin nuorien matka yläkouluihinkin pitenevät ja tämä on todella iso asia lapsiperheille, kommentoi OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka.

Lukioilta leikataan 30 miljoonaa euroa, ammatillisilta oppilaitoksilta 20, ammattikorkeakouluilta 50 ja korkeakouluilta 85 miljoonaa euroa.Säästökuuri ulottuu myös koulurakennuksiin.

-Toinen merkittävä huono kirjaus hallitusohjelmassa on se, että rakentamisvaroja vähennetään. Lainsäädännössä on velvoite turvallisesta ja terveellisestä oppimisympäristöstä. Nyt näyttää siltä, että valtio vetää pois ne vähäisetkin rahat, mitä koulurakentamiseen on ollut, toteaa Kuntaliiton johtaja Anneli Kangasvieri.

Kiitosta hallitusohjelma saa muun muassa uudesta varhaiskasvatuslaista ja alakoululaisten iltapäivätoimintaan panostamisesta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.