Opetusministeri Rask epäröi yo-reaalin uudistusta

Opetusministeri Maija Rask epäilee opetusministeriön suunnittelemaa reaalikokeen uudistusta ns. ainereaaliksi.

Ylioppilastutkinto saattaa jäädä nykyisen hallituksen jäljiltä kokonaan ennalleen. Opetusministeriössä on pitkään valmisteltu reaalikokeen uudistamista ns. ainereaaliksi, mutta hallituspuolueiden rivit repeilevät eikä asiasta olla halukkaita kiistelemään juuri vaalien alla.

Opetusministeri Maija Rask kertoikin epäröivänsä koko uudistusta, jonka hän vielä viime kuussa vakuutti vievänsä hallituksen päätettäväksi lähiaikoina.

-Ylioppilastutkinnon muuttamiseksi vähemmän kielipainotteiseksi on paineita. Ainereaalia on esitetty tähän yhdeksi ratkaisuksi. Ainereaalia on joiltakin tahoilta vastustettu niin voimakkaasti, että harkitsen vakavasti, onko järkeä yrittää sen läpiviemistä hallituksessa.Tällä hetkellä en ole kovin innostunut, Rask sanoi opetusministeriön Luma-seminaarissa Helsingissä.

Reaalikokeen uudistus tarkoittaisi, että yksi reaalikoe jaettaisiin eri aineiden kokeiksi. Uudet ylioppilaat voisivat saada tutkintotodistukseensa arvosanan jopa kuudessa reaaliaineessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.