Opintotuen takaisinperintä muuttumassa

Opetusministeriössä on valmistumassa lakiehdotus opintotuen kiistellyn takaisinperinnän muuttamisesta.

Opetusministeriössä valmisteilla oleva uusi malli opintotuen takaisinperinnästä lieventäisi takaisinperintää silloin kun opiskelijalle lasketut tulorajat ylittyvät huomattavasti. Pienissä ylityksissä takaisinperintä voisi kiristyä, kertoo neuvotteleva virkamies Leena Koskinen.

Uudessa mallissa tulorajansa ylittänyt opiskelija voisi yhä itse palauttaa ylimääräiset tukensa "rangaistuksetta". Palautusaika pitenisi vuoden lopusta maaliskuun loppuun. Lisäksi alle tuhannen markan tulonylitykset annettaisiin anteeksi. Jos Kelalle jää takaisinperittävää, opiskelijalta karhuttaisiin liikojen tukikuukausien tuki 15 prosentin kertakorolla lisättynä.

Jokainen 6 000 markan ylitys aiheuttaisi yhden tukikuukauden menetyksen, eikä tuhannen markan raja enää

tällöin vaikuttaisi summaan. 7 000 markan ylitys veisi siis kaksi tukikuukautta. Kela laskisi perittävän summan vuoden viimeisten kuukausien tuen mukaan. Opintotuen suuruus voi nimittäin vaihdella kuukausittain.

Liikatukiaan itse palauttaessaan opiskelija voisi valita, miltä kuukausilta ne palauttaa. Jatkossa takaisinperittävää summaa ei siis enää laskettaisi suoraan tulonylityksen markkamäärästä kuten nyt. Uusi lakiesitys tullee valtioneuvoston käsittelyyn aikaisintaan kahden viikon kuluttua.

Opintotukijärjestelmää keväällä selvittäneiden tutkijoiden mukaan takaisinperinnän periaatteita ei olisi tarvinnut muuttaa, vaan liikatuen palautusajan jatkaminen olisi riittänyt. Kulttuuriministeri Suvi Lind ilmoitti kuitenkin tuolloin pitävänsä järjestelmää liian kovana ja vaikeasti ymmärrettävänä.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.