Opiskelijakysely: Rovaniemellä opiskellaan, Lappeenrannassa ryypätään

Vähiten liikkuvat ja huonoiten nukkuvat opiskelijat löytyvät pääkaupunkiseudulta, selviää Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) koko maan kattavasta kyselystä. Opiskelusta innostuneimpia ollaan puolestaan Rovaniemellä. Yksinäisimpiä opiskelijat ovat Turussa, ja alkoholia käytetään eniten Lappeenrannassa.

YTHS:n terveyspalvelupäällikön Hanna Karin mukaan muun muassa elinympäristö selittää eroja paikkakuntien välillä.

- Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla opiskelijat tekevät paljon töitä opintojen ohella eikä liikkumiselle jää välttämättä niin paljoa aikaa.

Mieli heittelee

Eniten opiskelijat kärsivät kyselyn mukaan jatkuvista ja toistuvista oireista, kuten päänsärystä. Heitä vaivaavat myös sosiaalisiin tilanteisiin ja mielenterveyteen liittyvät ongelmat. Lisäksi ongelmia aiheuttavat pitkäaikaissairaudet, yksinäisyys, painonhallinta ja alkoholinkäyttö. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

YTHS:n sähköinen terveyskysely korvasi viime lukuvuonna perinteisen ensimmäisen vuoden opiskelijoiden terveystarkastuksen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.