Opiskelijat ruuhkauttavat toimeentulotuen

Kesätyötä on tänä vuonna tarjolla entistä harvemmalle opiskelijalle. Työttömiksi jääneet opiskelijat ruuhkauttavat entisestään kasvukeskusten toimeentulotukijonoja.

Opiskelijoiden jättämien toimeentulotukihakemusten pino kasvaa kiihtyvällä vauhdilla esimerkiksi Tampereen Sarviksen sosiaaliasemalla. Uusia hakemuksia tulee päivittäin useita kymmeniä.

- Tänä vuonna hakemuksia tulee selkeästi enemmän kuin viime vuonna ja odotamme itse asiassa kauhulla kesä-heinäkuuta. Silloin hakemuksia tulee kaikkein eniten, sanoo sarviksen sosiaaliaseman johtava sosiaalityöntekijä Terhikki Ahonen.

Tampere tarjoaa työtä toimeetulotuen sijaan

Tampereen kaupunki tarjoaa osalle työttömiksi jääneitä opiskelijoita tuen sijaan työpaikkaa. Tarjolla on työtä vanhusten ulkoiluttamisesta nuorisopalveluihin, uimarantojen siivoamiseen ja urheilukenttien hoitoon. Apua tarvitaan myös museoissa, virastoissa sekä erilaisissa tapahtumissa.

- Ollaan katsottu, että on parempi tarjota töitä kuin että maksetaan melkein 1000 euroa toimeentulotukea siitä, että he ovat kotona. Eli he saavat kosketuksen työelämään tätä kautta ja myöskin kaupunki saa lisää käsiä asioiden hoitoon erilaisissa paikoissa, kertoo Tampereen kaupungin tilaajaryhmän suunnittelupäällikkö Maritta Närhi.

Palkkaa työstä maksetaan parisen sataa euroa enemmän kuin tukea kotona olemisesta. Työstä kieltäytymisestä seuraa sanktio. Rangaistus töistä kieltäytymisestä on 20 prosentilla alennettu toimeentulotuki.

Työttömiksi jääneiden opiskelijoiden arvellaan ruuhkauttavan kesän aikana toimeentulotukihakemusten käsittelyn kaikissa kasvukeskuksissa. Tampereella toimeentulotukimenojen arvellaan kasvavan tänä vuonna 3,5 miljoonalla eurolla, Espoossa lähes 8:lla ja Helsingissä 20 miljoonalla eurolla.

(MTV3)

Katso Tuula Malinin juttu MTV3 Katsomosta (Kymmenen uutiset 28.5.2009)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.