Opiskelijat tempaisivat - toivat hallitusneuvottelijoille saunan Säätytalolle

Jos hallitusneuvottelut Säätytalolla uhkasivat käydä tänään liian stressaaviksi, pikainen apu rentoutumiseen löytyi tien toiselta puolelta. Suomen Pankin edessä seisoi peräkärryssä parkissa gondolisauna, jossa päättäjille tarjottiin mahdollisuus saunoa opiskelijoiden kanssa.

- Me olemme vähän kuulleet, että Suomessa on ollut tällainen poliittisen päätöksenteon historia, että saunassakin on tehty sopimuksia. Niitä siis odotellessa, Eero Mämmi kommentoi iltapäivällä pyyhe päällä ja hiki pinnassa.

Hän kehui saunan löylyjä yllättävän napakoiksi. Mämmin mukaan puukiuas toimi.

Siitä huolimatta yksikään päättäjä ei ollut vielä uskaltautunut kapuamaan lauteille, joilla istutaan kuin näyteikkunassa kaikkien pällisteltävänä.

- Heinäluoman Eero (sd.) tuossa kyllä lupasi, että heti kun tuloksia tulee, hän tulee saunomaan, 24-vuotisjuhlia viettänyt Mämmi hymyili.

Heinäluomalla oli ilmeisen kiire saada hallitusneuvottelut pakettiin, sillä saunan kerrottiin olevan paikalla vain lauantain.

Poliittisia löylyjä hallitusneuvottelijoille tarjoilivat Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto ja Suomen ylioppilaskuntien liitto.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.