Opiskelijoiden asumistuesta suukopua

Eduskunta kiisteli täysistunnossaan tiistaina opiskelijoiden asumistuesta. Useat sekä opposition että hallituspuolueiden kansanedustajat ovat vaatineet peruttavaksi hallituksen esitystä, jossa opiskelijoiden asumistuki yhdistetään siten, että tuesta nipistetään 130 miljoonaa markkaa.

Asumistuesta hallituksessa vastaava kulttuuriministeri Suvi Lindén on puolustanut hallituksen esitystä korostamalla, että kyseessä on koko hallituksen esitys, joka oli parempi kuin valtiovarainministeriön alkuperäinen esitys. Lindén kertoi täysistunnossa perustaneensa työryhmän, joka selvittää huhtikuuhun mennessä, miten opiskelijoiden tukijärjestelmää tulisi uudistaa kokonaisuudessaan 1990-luvun opetusten pohjalta. Lindénin mukaan hallituksen esitys opiskelijoiden asumistuen yhtenäistämiseksi jäisi näin välivaiheeksi ennen parempaa kokonaisuudistusta.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.