Opiskeluasuntojen ääripäät: Teltta leirintäalueella tai luksusyksiö Helsingin keskustasta

Kiivain taistelu opiskelija-asunnoista käydään tänäkin vuonna Helsingissä.  Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön asuntojonossa on 5 100 hakijaa, ja asuntoja on jaossa vain 1 500. 

HOAS:in viestintäpäällikkö Tommi Ora kertoo tilanteen olevan kuitenkin parempi kuin vuosi sitten.

- Viime vuonna samaan aikaan hakijoita oli 12 prosenttia enemmän, eli paremmalta näyttää. Mutta kaikille ei tietysti asuntoa heti opiskelun alkuun saada.

Kinkkinen tilanne on myös muun muassa Turussa ja Jyväskylässä, joissa kummassakin jonossa on noin kolmetuhatta opiskelijaa. Turussa asuntoja vapautunut syksyksi noin 1 500 ja Jyväskylässä 1 000.

Vaikka tilanne on Helsingissä hankalin, löytyy HOAS:in sivuilta yllättäen ilmoitus myös vapaista yksiöistä ydinkeskustassa Kampissa.

– Hakemuksia on tullut vajaassa viikossa muutama kymmenen. Ehkä näihin ei niin paljon tule hakijoita, sillä yksiöt ovat kalustettuja ja vuokrasopimus vain noin puoleksi vuodeksi, sanoo Ora.

Oulussa vuokralaisen markkinat

Monet opiskelijat etsivätkin asuntoa myös vapailta markkinoilta.  Yli kymmenessä kaupungissa opiskelijoille asuntoja välittävän OVV Asuntopalvelun mukaan asunnon saa helpoimmin Oulusta.

- Oulussa on perinteisesti syksyisin ylitarjontaa. Viime aikojen huonot uutiset varmistavat, että Oulu säilyy jatkossakin kaupunkina, josta on helppo saada opiskelija-asunto, sanoo OVV Asuntopalvelun toimitusjohtaja Mika Tilli.

Helsingissä yksiöstä voi joutua maksamaan kalleimmillaan tuhat euroa - enemmänkin, jos yksiö on iso ja hyvällä paikalla.

- Meillä kallein yksiö on Helsingissä ollut tänä kesänä 850 euroa. Halvimmat yksiöt löytyvät esimerkiksi Porista, jossa yksiön voi saada kolmeen sataan euroon.

Patjamajoitus pelastaa

Asiantuntija Antti Hallia Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitosta (SAMOK) on kuullut työssään kaikki mahdolliset tarinat tilanteista, joihin asuntoa epätoivoisesti etsineet opiskelijat ovat joutuneet: on asuttu leirintäalueella tai kuljettu kuukausitolkulla toisesta kaupungista.  

- Alle 200 kilometrin opiskelumatka on ihan normaalia jonkin aikaa, vaikka kalliiksihan se tulee.

Kalliiksi tulee myös retkeilymajassa asuminen, johon monet aluksi turvaavat.

- Retkeilymajoihin tai hostelleihin ei myöskään saa asumistukea, muistuttaa Hallia.

Tyypillisin väliaikaismajoitus on patjamajoitus esimerkiksi kerhotiloissa. 

Toimitusjohtaja Mika Tilli antaa asuntoa etsiville opiskelijoille yhden neuvon:

- Ei kannata hosua ja ottaa ensimmäistä vastaantulevaa asuntoa, jos se ei tunnu sopivalta. Asuntoja kyllä tulee lisää, vaikka sillä hetkellä tuntuisikin, ettei niitä ole. Monet vuokranantajat vaativat vuoden sopimusta, eli kannattaa miettiä mihin asuntoon on valmis sitoutumaan.

Antti Hallia kertoo, että joka syksy on niitä, jotka havahtuvat etsimään asuntoa kun opinnot ovat jo alkaneet.

- Nuoruus näkyy siinä, ettei välttämättä osata hakea asuntoa tehokkaasti. Ollaan myöhään liikenteessä ja kuvitellaan että kaikki järjestyy -  ja niin yleensä järjestyykin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.