Oppimisvaikeudet selville jo ennen kouluikää

Lasten vaikeudet oppia kirjoittamaan voidaan ennakoida jo ennen kouluikää.

Psykologian lisensiaatti Hanna Mäen tänään tarkastettava väitöskirja paljastaa, että huonosti kirjoittamaan oppivilla lapsilla on vaikeuksia muissakin tehtävissä. Lapset takkuavat jo esikouluiässä tehtävissä, jotka edellyttävät tarkkaa piirtämistä, puheäänteiden erottelua ja asian kertomista puhuen.

Tutkijan mukaan kirjoitusongelmia voidaan välttää esimerkiksi harjoittamalla esikoulussa lasten taitoja kertoa asioista suullisesti.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.