Oppositiojohtaja Rinne kiittelee kahta kohtaa budjetissa

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne löytää hallituksen budjettiesityksestä kaksi inhimillistä tekoa. Hän kuitenkin kritisoi leikkauksia ja epäilee työllisyystoimien tehoa.

Oppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kiittelee hallituksen päätöksiä päivähoitomaksuihin ja iäkkäisiin työttömiin liittyen.

– On hienoa, että päivähoitomaksujen korotukset perutaan ja 60-vuotiaat pitkään työttömänä olleet päästetään eläkkeelle. Nämä ovat inhimillisiä, hyviä tekoja budjetissa, Rinne sanoo.

Budjetin yleiskuva on Rinteen mielestä ikävä. Hallitus jatkaa hänen mukaansa leikkauksia eläkeläisiltä, työttömiltä, perheiltä ja koulutuksesta.

Rinteen mielestä oli yllätys, että valtion velkaantuminen on hallituksen budjettiesityksessä painettu 5,5 miljardiin. Vielä valtiovarainministeriön esityksessä valtion laskettiin velkaantuvan ensi vuonna 5,9 miljardia.

– Täytyy tarkkaan seurata, mistä tämä 400 miljoonaa on tulossa. Se on mielenkiintoinen ulottuvuus tässä esityksessä.

“Hallitus ulkoistaa vastuunsa”

Hallitus perustaa työryhmän pohtimaan muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistamista. Rinne pitää tätä osin kyseenalaisena.

– Hallitus ulkoistaa ikään kuin oman vastuunsa työllisyyden ja talouskasvun luomisesta muille, Rinne kritisoi.

Olisiko teidän mielestänne hallituksen pitänyt puuttua työttömyysturvaan ilman työmarkkinajärjestöjen hyväksyntää?

– Minun mielestäni on erittäin asiallista, että kolmikannassa näitä asioita valmistellaan, Rinne sanoo.

Rinne toivoo, että hallitus huomioisi SDP:n esittämiä toimia pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi ja työttömyyden parantamiseksi.

– Minulla on vahva epäilys siitä, että nämä hallituksen esittämät toimet eivät tässä ja nyt lisää työpaikkoja. Hallituksen toimet itse asiassa saattavat julkisella sektorilla vähentää työpaikkoja tänä ja ensi vuonna, Rinne uskoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.