Osa kaupoista auki tänään

Tänään pienemmät päivittäistavarakaupat saavat olla auki muutaman tunnin.

Tänään toisena pääsiäispäivänä alle 400-neliöiset kaupat saavat olla auki neljä tuntia kello 8:n ja 18:n välisenä aikana.

Alkot avaavat ovensa puolestaan huomenna. Myös pankit ja postit ovat kiinni vielä tämän päivän. Helsingin pääposti tosin on auki tänään kello 10-18.

Muutoksia juna- ja bussiaikatauluissa

Kaukojunat kulkevat yhtä lisäjunaa lukuun ottamatta sunnuntain aikataulun mukaisesti. Huomenna junat kulkevat pääosin maanantain aikataulussa.

Matkahuollon linja-autot ajavat tänään sekä S- että SS-vuorot. Huomenna voidaan ajaa tavallisten vuorojen lisäksi maanantain lisävuorot.

Pääsiäinen näkyy myös lentoliikenteessä. Esimerkiksi Finnair on lisännyt Lapin-lentojaan. Vastaavasti muita Suomen sisäisiä lentoja ja Euroopan-lentoja on peruttu.

Lähiliikenne pääosin normaaliaikatauluin

Pääkaupunkiseudun lähijunat liikennöivät tänään sunnuntain aikatauluilla. Pidennetyn yöliikenteen junavuorot eivät kuitenkaan kulje tänään.

HKL:n bussiliikenteessä voimassa on sunnuntaiaikataulut. Seutuliikenteen bussit noudattavat myös sunnuntaiaikatauluja.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.