Osa kaupoista on auki poikkeusluvalla

Osa kaupoista on tänään helatorstaina auki poikkeusluvalla eri puolilla Suomea. Kaupan liiton mukaan aluehallintovirastot ovat myöntäneet poikkeuslupia pääkaupunkiseudulle, Etelä-Karjalaan ja Kymenlaaksoon, Lappiin ja Tampereen keskustaan.

Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa luvat kattavat koko maakunnat.

Kaupan liitto kertoo, että lupia on myönnetty venäläismatkailijoiden palvelemiseksi. Venäläisillä on parhaillaan pitkä viikonloppuvapaa, joten heitä odotetaan tulevan runsaasti ostosmatkalle Suomeen.

Jumbossa 10 000 asiakasta enemmän

Kauppakeskus Jumbon johtaja Esa Mattila pitää helatorstaita merkittävänä kauppapäivänä. Jumbo haki poikkeuslupaa nyt toista kertaa.

– Odotamme tänään 30 000:tta asiakasta. Normaaliin torstaihin verrattuna kävijöitä voi olla jopa 10 000 enemmän.

Jumbossa viime helatorstain asiakkaista arviolta 25-30 prosenttia oli venäläisiä.

– Odotamme nytkin paljon turisteja venäläisten pitkän vapaan ja jääkiekon MM-kisojen takia. Tietysti sateinen päivä parantaa tilannetta. Jos on sateista, vapaa-aikaa vietetään helpoimmin kauppakeskuksissa.

Mattilan arvion mukaan suomalaiset ostavat tänään äitienpäivälahjoja ja kevät- ja kesävaatteita, joiden myynti on vilkastunut vasta nyt sään lämpenemisen jälkeen.

Kaupat auki iltayhdeksään

Tampereella kaupat on haluttu pitää auki kaupunkitapahtuman vuoksi.

Kaupat voidaan pitää auki puolestapäivästä iltayhdeksään lukuun ottamatta Tamperetta. Siellä lupa on iltakuuteen.

Muualla Suomessa kaupat ovat pääosin tänään suljettuina. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen poikkeuslupia ei myönnetty.

Pienet elintarvikekaupat saavat kuitenkin pitää ovensa vapaasti auki. Myös esimerkiksi kioskit ja jotkut haja-asutusalueiden suuret marketit saavat olla auki.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.