Osa perheistä saa korotuksen lapsilisiin

Osa lapsiperheistä saa korotuksia lapsilisiin ensi vuoden alussa. Eduskunta hyväksyi kiistaa herättäneen korotusmallin äänestysten jälkeen keskiviikkona.

Korotusta ilman jäävät perheet, joissa on yksi tai kaksi lasta. Kolmannesta ja sitä useammasta lapsesta maksettavat lisät nousevat 10 euroa kuukaudessa.

Lapsilisän määrä nousee lapsi lapselta. Ensimmäisestä saa edelleen 100 euroa kuukaudessa ja toisesta 110,50 euroa.

Kolmannesta lapsesta tulee korotuksen jälkeen 141 euroa kuukaudessa. Neljännen lisä nousee 161,50 euroon. Viidennestä ja sitä useammasta lapsesta maksetaan korotuksen jälkeen 182 euroa kuukaudessa.

Hallitus on perustellut tällaista korotusmallia sillä, että näin vähennetään lapsiperheiden köyhyyttä. Tutkimusten mukaan köyhissä perheissä on usein monia lapsia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.