Osa Talvivaaran velkojista ei ole uskaltanut käyttää perintää - pelkona asiakkaan menettäminen

Monet kainuulaisyritykset eivät ole panneet Talvivaaran saataviaan lainkaan perintään töiden menettämisen pelossa.

Alihankintaketjuissa nämä yritykset ovat nyt jäämässä velkojajoukon hännänhuipuksi.

Kainuulaisyritykset luottivat Talvivaaran kykyyn selvitä rahoitusongelmistaan kuin vuoreen. Nyt näyttää siltä, että aivan liian pitkään.

- Pari kolme kuukautta sitten tuli ensimmäisiä viestejä, että mitä pitäisi tehdä kun maksut viivästyy. Kyseltiin mikä on ennuste ja miten me voisimme auttaa, kertoo Kainuun Yrittäjien toimitusjohtaja Pekka Ojalehto.

Saatavat jonon hännillä

Kainuulaisyrittäjät ovat tukeneet kaivosyhtiötä omasta pussistaan poikkeuksellisella tavalla. Työtä on tehty nöyrästi piikkiin kuukausikaupalla ja saatavien määrä on paisunut. Saatavia on pitkitetty useita kuukausia ja perintäkin on jätetty kokonaan tekemättä.

- Näinkin on tapahtunut useissa tapauksissa, Ojalehto vahvisti MTV:n uutisille.

Tämä on hämmentävä tieto. Asiakkaan menettämistä on pelätty, mutta pitkämielisyys ja saatavien sietäminen saattaa napsahtaa nyt omaan nilkkaan.

- Jos konkurssiin mennään, tämä meidän jäsenyrittäjäjoukko on aika heikoilla siellä saatavajoukon hännillä. Varsinkin kun siellä on alihankintaketjujen alihankkijoita odottamassa saataviaan, Ojalehto harmittelee.

Omilla nimillä ei esiinnytä

Talvivaara on ostanut viime vuosina Kainuusta palveluja noin 20 miljoonalla eurolla. Talvivaara on ollut kymmenille kainuulaisyrityksille tärkein asiakas. Yhtiötä kohtaan tunnettu kiitollisuus ja hyvä asiakkuus on nyt kääntymässä ärtymykseksi ja selviytymistaisteluksi.

- Ovatko teidän jäsenyrittäjät saaneet rahaa viime aikoina?

- No aika heikosti, näin täytyy sanoa.

Pahimmassa liemessä on kymmeniä kainuulaisia yrityksiä. Monet niistä ovat erilaisia maarakennus-, kunnostus- ja metallialan koneyrityksiä.

Yrittäjät eivät halua esiintyä mediassa omilla nimillään, ainakaan vielä. He pelkäävät että julkisuus vie viimeisenkin mahdollisuuden palkkarahoihin.

Osa ei halua polttaa siltojaan kaivosyhtiöön vielä tässäkään tuskassa. Vielä on paljon niitäkin yrittäjiä, jotka luottavat töiden jatkumiseen jossakin vaiheessa, ehkä pitkänkin tauon jälkeen ja jonkin toisen toimijan nimissä.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.