Osaamiskeskukset onnistuivat

Osaamiskeskukset ovat valtiotalouden tarkastusviraston mukaan toimineet hyvin ja täyttäneet tehtävänsä aluepolitiikassa. Virasto julkistaa tänään kertomuksensa osaamisohjelman tuloksista vuodesta 1994 lähtien.

Kuuteentoista keskukseen on yhteensä sijoitettu lähes kaksi miljardia markkaa. Keskukset ovat auttaneet luomaan noin 1500 uutta yritystä ja luomaan tai säilyttämään kaikkiaan noin 40 000 työpaikkaa.

Osaamiskeskukset pyrkivät edistämään tutkimuksen, koulutuksen ja yrityssektorin yhteistyötä. Niiden tavoitteena on myös talouskasvun vauhdittaminen.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.