Osalle narkolepsiapotilaista elinikäiset korvaukset

Osa narkolepsiapotilaista tulee todennäköisesti saamaan elinikäiset korvaukset, arvioi lääkevahinkovakuutuspoolin tiedottaja Veikko T. Valkonen. Pooli on aloittanut korvausten maksamisen tällä viikolla. Elinikäisten korvausten käsittely vie lisää aikaa.

– Pitkällä aikavälillä jotkut tulevat mitä ilmeisimmin saamaan ansiomenetyksen korvauksia koko loppuikänsä. Silloin puhutaan kymmenistä miljoonista euroista, sanoo Valkonen.

Pooli on saanut 111 korvaushakemusta, ja tässä vaiheessa 78 on saanut myönteisen päätöksen. Rahoja on alettu maksaa tällä viikolla. Muiden hakemusten osalta selvitystyötä jatketaan vielä.

– Nyt maksuun laitettavat korvaukset ovat tilapäisestä ja pysyvästä haitasta, sekä kulukorvauksia hoidoista.

Kyseessä on Suomessa poikkeuksellisen suuri lääkevahinkokorvaustapaus.

– Vakuutusmielessä tämä on erikoislaatuinen vahingoittuneiden henkilöiden määrän johdosta. Suomessa ei ole aiemmin tapahtunut vastaavaa tässä mittakaavassa.

Korvausten taustalla on talvella 2009 sikainfluenssaa vastaan annettu Pandemrix-rokote, joka aiheutti kymmenille rokotetuille lapsille ja nuorille narkolepsian.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.