"Ostetaanko kaikille ämpärit?" – matkustajat suuntaavat Symphonylle käsidesi kainalossa

– Yksi ylimääräinen muovipussirulla on mukana ja paljon käsidesiä. Mies ehdotti, että ostetaanko kaikille ämpärit, sanoo Maria Kärkinen ja nauraa.

Kärkinen odotti tiistaina lastensa kanssa pääsyä mahataudista kärsineelle Silja Symphonylle Helsingin Eteläsataman-terminaalissa. Perhe oli matkannut Helsinkiin noin 300 kilometrin päästä Laukaan Leppävedeltä Keski-Suomesta.

Kesäloman korkkaava Tukholman-matka varattiin jo kolmisen viikkoa sitten. Vielä tiistaiaamuna Kärkinen luki ahkerasti netistä uutisia ja pähkäili, pitäisikö odotettu matka sittenkin siirtää.

– On tämä reissuun lähtö vähän jännittänytkin, mutta silti lähdettiin. Täytyy nyt luottaa, että kaikki menisi hyvin, hän sanoi.

Terminaalin ulkopuolella laivaan pääsyä odottivat helsinkiläiset Harri Pohjalainen sekä lapset Anjaara ja Kasmiira Pohjalainen. Monta kuukautta sitten varatulle matkalle olivat lähdössä myös Pohjalaisen vanhemmat.

Harri Pohjalainen sanoi, että matkan siirtämistä harkittiin.

– Todennäköisyys vaikuttaa kuitenkin niin pieneltä, että käsidesin kanssa uskalletaan ottaa riski, hän sanoi.

Pohjalainen oli myös ohjeistanut lapsia, että käsiä ei panna suuhun, kraanavettä ei juoda ja hampaat pestään pullovedellä. 

Viruksen alkuperä mysteeri 

Silja Symphonylla tehtiin sunnuntaina tehosiivous, mutta Tallink Siljan viestintäjohtajan Marika Nöjdin mukaan kahdeksan ihmistä sairastui vatsatautiin maanantaiyönä siitä huolimatta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkärin Markku Kuusen mukaan ei ole olemassa yksiselitteistä sääntöä siitä, kuinka monta kertaa laivaa yritetään siivota ennen kuin se mahdollisesti vedetään takaisin telakalle.

– Laivan siivous on haastava tehtävä. Ihmisiä on paljon, ja on useita eri tiloja ja pintoja, joihin virus on voinut tarttua.

Vatsataudin aiheuttajana pidetään norovirusta, jota löytyi THL:n tutkimuksissa laivan pinnoilta ja matkustajilta. 

Alusta ei Nöjdin mukaan tarvitse nyt vetää pois liikenteestä. Laivalla jatketaan tehosiivousta THL:n ohjeiden mukaisesti, ja se jatkaa liikennöintiään normaalisti.

Noin 500 ihmistä on perunut tai siirtänyt matkansa noroviruksen takia.

– Peruutukset katsotaan lähtö kerrallaan. Katsomme asiaa seuraavan kerran torstaina, kun seuraava lähtö on. Kaikkia kesän matkoja ei voi noroviruksen takia siirtää tai perua, Nöjd sanoo.

Hän ei osaa vielä arvioida, paljonko Siljalle tulee tappiota peruutuksista.

– Emme ole vielä laskeneet. Ei kovin isoista summista puhuta, sillä harvat ovat peruneet matkansa kokonaan. He ovat vain siirtäneet matkaansa eteenpäin.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.