Oululaistytön sieppauksesta epäillyllä rikollistausta

Poliisi otti eilen illalla kiinni 8-vuotiaan tytön sieppauksesta epäillyn miehen. Mies on poliisikuulusteluissa vedonnut muistamattomuuteen

Oululaistytön sieppauksesta epäillyllä 36-vuotiaalla oululaismiehellä on rikollistausta. Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Luolavirta ei vielä voi määritellä tarkemmin millaisia rikoksia mies on tehnyt. Hänen mukaansa asiaan pureudutaan huomenna, kun tapauksen tutkinnan johto vaihtuu.

Luolavirta kertoo, että poliisin eilisiltana pidättämä mies on poliisikuulusteluissa vedonnut muistamattomuuteen. Hän on kertonut olleensa tapahtuma-aikaan niin kännissä, ettei hän muista mitään.

- Pidätetty on sanonut, ettei hän muista missä hän on tuolloin ollut, onko hän ollut kotona vai mahdollisesti muualla. Sen lisäksi hän on luetellut nimiä niistä tutuistaan, joilla on voinut olla avain hänen asuntoonsa. Tämmöistä jutun sotkemista, Luolavirta luonnehtii miehen käyttäytymistä.

Rikoskomisario kertoo, että pidätetty oli kiinniottohetkellä lievässä, noin yhden promillen humalassa. Tutkinnanjohtajan mukaan tapaus lähti ratkeamaan sinnikkään työn ansiosta.

Poliisipartiot haravoivat sunnuntaina tytön löytöpaikan läheisyydessä olevia kaupunginosia. Yksi partio otti suunnakseen Värtön alueen, josta he löysivät tytön antamia tuntomerkkejä vastaavan neljän kerrostalon ryppään.

Talojen läheisyydestä löydettiin tytön kuvailema auto. Partion tarkastaessa autoa paikalle saapui talon isännöitsijä, joka kertoi auton liikkuneen sunnuntaiaamuna epätavallista ajoreittiä. Auton rekisterinumeron kautta poliisi ryhtyi selvittämään sen omistajan henkilöllisyyttä. Hänestä tuli poliisin pääepäilty.

Tyttö tiesi huonekalujen järjestyksen

Tyttöä ajelutettiin eilen sieppaus- ja löytöpaikan kaupunginosan läheisyydessä. Hän muisti tulleensa miehen kyydissä joen yli ja tunnisti tiettyjä tutun näköisiä paikkoja poliisipartion ajellessa siellä täällä. Lopulta he päätyivät saman kerrostaloryppään eteen kuin poliisipartio edellispäivänä. Tyttö valitsi taloista sen, jossa epäilty asuu.

- Minä annoin kotietsintämääräyksen ja kävimme katsomassa epäillyn asunnon. Todettiin, että tässä on kyseessä tytön kuvailema asunto, Luolavirta kuvailee tutkinnan etenemistä.

Hänen mukaansa tytön kertomukset esimerkiksi huonekalujen sijainnista vastasivat epäillyn kodin järjestystä. Asunnon tekninen tutkinta alkoi. Lisäksi sieltä takavarikoitiin epäillyn tietokone.

- Se on tämmöisessä rikoksessa tavanomaista, Luolavirta kuvaa.

8-vuotias tyttö katosi lauantaina Myllyojan kaupunginosassa, kun hän oli tulossa pyörällä leikkikentältä. Tyttö löydettiin varhain sunnuntaiaamuna kävelemässä kotiinsa. Hän oli olosuhteisiin nähden hyväkuntoinen.

Poliisi tutkii tapausta vapaudenriistona ja mahdollisesti törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä. Poliisia aikoo vaatia miestä vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä kyseisistä rikoksista huomenna.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.