Hornet joutui laskeutumaan – lentäjällä happiongelmia

Ilmavoimien Hornet-hävittäjä on joutunut laskeutumaan Oulussa illalla sen jälkeen, kun koneen lentäjällä oli ilmennyt vähentyneen hapensaannin oireita.  

Laskeutuminen puoli yhdeksän maissa Oulun lentokentälle onnistui normaalisti.  

- Koneen ohjaajalla oli erittäin lieviä hypoksian (vähentyneen hapensaannin) oireita. Tällaisesta on hyvin tarkat ohjeet ja tehtävä keskeytetään heti, jos tällaista tapahtuu. Reagointi on siis hyvin matalalla kynnyksellä, kertoo Ilmavoimien tiedottaja Laura Kaipainen MTV Uutisille.

Tilanne kesti muutamia minuutteja ennen kuin Hornet pääsi laskeutumaan.

- Hornet laskeutui turvallisesti. Ohjeistuksen mukaisesti toinen kone oli tullut vierelle ja saattoi sen laskuun. Ei tätä kovin usein tapahdu, mutta silloin tällöin.

Kaipaisen mukaan lentäjä voi jo hyvin.

Pelastuslaitos oli hälytetty paikalle ennen laskeutumista. Hälytyksen nimeke oli ilmaliikenneonnettomuuden keskisuuri vaara.  

Hypoksia voi johtaa keskushermoston hapenpuutteeseen ja tajuttomuuteen.  Sen mahdollisia syitä on esimerkiksi suuri korkeus lennettäessä.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.