Outi Koski vältti syytteen omavaltaisesta huostaanotosta

Kesällä 2004 käydyn huoltajuuskiistan yhteydessä poikansa piilottanut Outi Koski välttyy syytteeltä. Katso Netti-tv:stä toimittaja Jarkko Sipilän tekemä juttu aiheesta.

Espoon käräjäoikeudessa on alkanut tänään Outi Kosken poikien piilottamisjupakkaa koskeva oikeudenkäynti valmistelevalla istunnolla.

Koski ei joudu syytteeseen reilun parin vuoden takaisesta jupakasta. Syyttäjä Erkki Huhtala luopui syytteestä, koska Outi Koskea (nyk. Tasciotti) ei saatu haastettua oikeuteen ja juttu hänen osaltaan vanheni.

Kosken ja yhdysvaltalaisen John Rogersin huoltajuuskiista nousi otsikoihin kesällä 2004, kun korkein oikeus määräsi, että kahden pojan huoltajuus pitää ratkaista Yhdysvalloissa. Koski ei tätä halunnut, ja 9- ja 12-vuotiaat pojat vietiin piiloon.

Juttu poiki myös melkoisen oikeudellisen valituskierrefarssin, jossa jutun eri käänteet kiersivät Helsingin hovioikeudessa, Espoon käräjäoikeudessa, Itä-Suomen hovioikeudessa ja pariin kertaan korkeimmassa oikeudessa. Lopputulos oli kuitenkin se, että Suomen viranomaiset palauttivat pojat isälleen Yhdysvaltoihin.

Kahdelle syyte avunannosta

Kaksi pohjoiskarjalaista miestä sai syytteen avunannosta lapsen omavaltaiseen huostaanottoon. Syytteen mukaan vastaajat olivat avustaneet Koskea ja tienneet Kosken velvollisuudesta palauttaa pojat John Rogersille.

Toinen miehistä oli majoittanut pojat maatilalleen Ristijärvellä, josta viranomaiset löysivät pojat lokakuussa 2004.

Molemmat miehet kiistivät syytteen. Heidän mukaansa on epäselvää, onko Outi Koski syyllistynyt mihinkään rikokseen, jolloin avunantokaan ei olisi rikollista.

- Juttu oli epäselvä, kun eri oikeusasteetkin olivat erimielisiä, asianajaja Juha Kruus puolusti päämiestään.

Toista syytettyä miestä edusti asianajaja Riitta Leppiniemi.

- Tilanne on erikoinen, koska pääteosta epäilty ei ole syytteessä lainkaan.

John Rogers vaatii myös korvauksia. Valmisteluistunnossa yhteissumma jäi jossain määrin epäselväksi, mutta kyse on vajaasta sadastatuhannesta eurosta. Summa koostuu erilaisista kuluista ja henkisistä kärsimyksistä. Korvauksia vaaditaan myös Outi Koskelta.

Pohjoiskarjalaiset miehet kiistivät myös vahingonkorvausvaatimuksen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.