Pääkaupunkiseudulla huutava pula bussikuskeista

Pääkaupunkiseudulle etsitään kiivaasti uusia bussinkuljettajia. Uusia työntekijöitä etsitään nyt erityisen kampanjan voimin, sillä pula ammattitaitoisista kuljettajista on melkoinen

-

Suomen Paikallisliikenneliitto käynnistää yhdessä liikennöitsijöiden kanssa kampanjan, jolla yritetään löytää uusia kuljettajia helpottamaan Helsingin seudun yhä pahenevaan bussinkuljettajapulaa. Pääkaupunkiseudun liikennöitsijät voisivat palkata heti noin 200 kuljettajaa. Kuljettajapulan takia osa liikenteestä joudutaan hoitamaan jatkuvasti ylitöinä. Bussinkuljettajan ammatin vetovoimaa on vähentänyt erityisesti paikallisliikenteen kilpailuttamisen tuoma epävarmuus työsuhteen jatkumisesta, kun liikennöitsijä vaihtuu.

Helsingin seudun kuljettajapulan suurin tulppa on tällä hetkellä kuitenkin koulutus. Opetusta ei ole kunnolla järjsetetty eikä koulutuspaikkoja ole tarpeeksi. Toisaalta alalle hakeutumsta jarruttavat myös mielikuvat kiireisestä ja stressaavasta työstä, varsinkin kun näin nousukaudella on muutakin työtä tarjolla. Myös työajat vähentävät kiinnostusta; ilta- ja viikonlopputyö ei sovi kaikille. Palkkausta ei pidetä isona ongelmana, sillä kuljettajien palkkaus on kilpailukykyinen. Uusi kuljettaja ansaitsee 9 500-11 000 markkaa kuukaudessa. Keskimäärin linja-autonkuljettaja yltää yli 12 000 markan kuukausiansioon.

Uusia bussinkuljettajia houkutteleva Aika vaihtaa alaa-kampanja alkaa maanantaina.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.