Päällystettyjä teitä palautetaan edelleen sorateiksi

Tänäkin vuonna Tielaitos palauttaa toistasataa kilometriä huonokuntoisia teitä hiekkapintaisiksi. Päällysteen korjaaminen tulisi liian kalliiksi. Ajatuksena on, että hyvä soratie on helpompi pitää kunnossa kuin huono päällystetty.

Hiidelahden paikallistie Kuopion perukoilla on tänä kesänä saanut usean kilometrin matkalle kunnon päällysteen. Mutta kun käännytään Rötikköön päin, alkaa soratie. Vielä vähän matkan päässä ollaan viimeistelemässä uutta soratietä, jonka alta on juuri rikottu vanha päällyste pois.

Tielaitos palauttaa vuodessa noin 150 kilometriä huonorunkoisia päällysteteitä sorateiksi eri puolilla maata.

Monesti huonot päällystetiet ovat siinä kunnossa, että ne vaativat huomattavasti raskaamman korjauksen, ennen kuin niihin voisi laittaa sitten uuden päällysteen. On taloudellisempaa purkaa päällyste pois ja pitää hiekkatienä, kertoo tieverkkoinsinööri Pasi Patrikainen Savo-Karjalan tiepiiristä.

Rötikön asukkailta soratiehanke on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Toiset ovat tyytyväisiä kun tietä kunnostetaan. Toisia nykyajan meno ihmetyttää.

- Päällystetie olisi totta kai parempi, sanoo Aimo Miettinen.

Viime kädessä kyse on tietysti rahasta.

- Tulevalle vuodelle rahoitus on selvästi vähentymässä. Yli 50 miljoonaa euroa vähemmän, kokonaisuudessaan 70 miljoonaa euroa vähemmän saadaan perustienpidon määrärahoja käyttöön, ja nyt joudutaan entistä tarkemmin miettimään, että mitä sillä rahalla tehdään, sanoo Patrikainen.

Tielaitoksellakaan ei uskota että sorateiden määrää voidaan jatkossa enää paljoakaan nykyisestä lisätä.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 09.09.2003).

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.