Pääministeri Katainen: Ukrainan tilanne erittäin huolestuttava

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää uusimpia tietoja Ukrainan tilanteesta erittäin huolestuttavina. 

– Nyt täytyy pitää vain pää kylmänä. Toivon, että kaikki osapuolet, myös Venäjä, pyrkivät rauhoittamaan tilannetta, eikä mikään osapuoli, esimerkiksi Ukrainan sisäiset joukkiot, provosoi tilannetta.

– Haluamme tukea Ukrainan tilapäistä hallintoa siinä, että asia saataisiin rauhoitettua, ettei se eskaloidu hallitsemattomaksi.

Katainen pitää haihatteluna ajatusta, että Suomi voisi ottaa aktiivisen roolin kriisin sovittelussa. Kataisen mukaan Suomi voi vaikuttaa tilanteeseen tukemalla EU:n pyrkimyksiä.

–  Nyt on tärkeintä, että Suomi toimii osana EU:ta. Etyj on yksi mahdollisuus, joka voi tuoda kansainvälistä yhteisöä lähemmäs Ukrainaa, mutta ei kannata tehdä sellaista kilpajuoksua, että kuka profiloituu tai kuka lähtee sooloilemaan, koska sitä kaikkein vähiten tarvitaan.

Katainen kommentoi Ukrainan kriisiä Kokoomuksen puheenjohtajapäivillä Helsingissä. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.