Pääministeri Sipilä puuttui postilakkoon – "Tärkeää, ettei lakko-oikeutta rajoiteta"

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) myönsi epäsuorasti puuttuneensa vuokratyövoiman käyttöön postilakon aikana.

Sipilä sanoi käyneensä eilen useita keskusteluja postin johdon kanssa. Pääministerin mukaan postin johto päätyi kuitenkin itse luopumaan vuokratyövoiman käytöstä huomenna uhkaavan lakon aikana. Sipilä piti ratkaisua hyvänä.

Myös valtion omistajaohjauksesta vastaava pääministeri Sipilä sanoi postin tilanteen olevan hankala ja tarvitaan isoja muutoksia, jotta posti selviäisi kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa.

– Työehtosopimuspuolella pitää myös löytää uusia elementtejä, jotta posti selviää. Tässä tulen tukemaan postin ratkaisuja myös jatkossa, totesi Sipilä saapuessaan tänään iltapäivällä eduskuntaan.

Postin päätöstä luopua vuokratyövoiman käytöstä Sipilä piti hyvänä.

– Itselleni on arvopohjaisesti tärkeää se, että työntekijöiden lakko-oikeutta ei rajoiteta. Kävimme tästä keskusteluja ja ymmärrän hyvin ne vaihtoehdot, joita postin johdolla oli ja on käytettävissä. Postin johdolla on täysi tukeni kaikkiin toimenpiteisiin mitä he joutuvat tekemään kilpailukyvyn varmistamiseksi, totesi Sipilä.

Sipilän mukaan postin johdon toive on, että vuokratyövoimapäätös helpottaisi pahasti kangertelevia postin työehtoneuvotteluja.

Sovittelu jatkuu

Postin työehtoriitaa alettiin ratkoa jälleen iltapäivällä valtakunnansovittelija Minna Helteen johdolla.

Torstaina kello 16 uhkaava ensimmäinen pistelakko näyttää silti yhä todennäköisemmältä. Vuokratyövoimakysymys on kiistanaiheista vain yksi, eikä se vaikuta erimielisyyksiin muun muassa ruuhkatyöjärjestelyistä, työajoista ja palkkausjärjestelmästä.

Sekä Posti- ja logistiikkaunionin puheenjohtaja Heidi Nieminen että Palvelualojen työnantajaliiton varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto totesivat ennen neuvotteluja, että juuri mistään ei vielä ole saatu sovittua.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.