Pääministerin nettikolumni: Suomessa meno kohta kuin Yhdysvaltojen likaisissa vaaleissa

Yhdysvalloissa käytiin juuri likaisimmiksi ikinä luonnehditut presidentinvaalit. Valitettavasti nyt on selkeitä merkkejä siitä, että Suomessa kehitys on menossa samaan suuntaan. Tällä viikolla kotimaan politiikassa on nimitetty hallituspuolueiden puheenjohtajia kolmeksi rosvoksi. Tämähän on kuin suoraan Trumpin puheista.

Opposition retoriikka on kääntynyt tällaiseksi, kun he ovat huomanneet, että tämä hallitus toimii kunnianhimoista hallitusohjelmaa noudattaen Suomen suunnan muuttamiseksi. Toisin kuin edellinen hallitus, joka ei saanut mitään aikaiseksi, tämä hallitus vie määrätietoisesti asioita eteenpäin.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Olen aina uskonut asioista sopimiseen ja yhteistyöhön.

Tulin politiikkaankin hakemaan ratkaisuja Suomen ongelmiin. Monien muiden tavoin minua ärsytti se, että poliitikot haukkuivat toisiaan jopa henkilökohtaisuuksiin mennen, puhuivat toistensa ohi ja ymmärsivät toisiaan tahallisesti väärin. Vaikka politiikassa asiat ovat äärimmäisen hankalia, toista ihmistä on kunnioitettava.

Siksi olen pitänyt alusta alkaen ehdottoman tärkeänä, että oma puolueeni pysyy sivistyneellä linjalla, eikä lähde muiden mustamaalaamisen tielle. Näin toimimme viime vaalikaudella oppositiossa. Näin olemme toimineet myös tällä vaalikaudella, kun vaaleissa saimme suomalaisilta luottamuksen Suomen kuntoon laittamiseksi.

Itse kukin päättää, miten politiikassa toimii. Joudun kuitenkin vakavasti kysymään, miten muiden mustamaalaaminen edistää ratkaisujen aikaansaamista niihin ongelmiin, joita meillä on. Itse ajattelen, että kohta satavuotias Suomi ja suomalaiset ansaitsevat parempaa.

Me olemme pienenä kansakuntana pärjänneet aina, kun olemme pystyneet uudistamaan tätä maata ja puhaltamaan yhteen hiileen. Nyt jos koskaan näitä molempia tarvitaan. Suomen tilanne on parempi kuin puolitoista vuotta sitten hallituksen aloittaessa. Työ on kesken.

Laitamme voimavarat myös jatkossa yhdessä sovitun hallitusohjelman toteuttamiseen, jotta työllisyys saadaan paranemaan, palvelut turvattua tasa-arvoisesti koko Suomessa, pidettyä huolta heikompiosaisista ja maamme velaksi eläminen aikanaan loppumaan. Käymme mielellämme keskustelua myös opposition kanssa etenkin kaikista rohkeista ratkaisuista työllisyyden parantamiseksi.

Suomessa ja maailmalla on paljon epävarmuutta. Ymmärrän hyvin, että moni on huolissaan tulevaisuudesta. Päättäjien on otettava nämä tunnot vakavasti. Maailman muuttumista emme kuitenkaan saa pysähtymään, niin turvalliselta kuin se tuntuisikin.

Siksi itse kunkin kannattaa pohtia, haluammeko olla muutoksen vietävänä vai sitä tekemässä. Itse valitsen jälkimmäisen ja aion myös tulevaisuudessa laittaa voimavarani olennaiseen: ratkaisujen hakemiseen Suomen ja suomalaisten ongelmiin, jotta hyvinvointiyhteiskunta voidaan pelastaa. Ongelmat eivät populismilla ratkea. Lokapolitiikka ei nosta Suomea eikä tuo maahamme yhtään työpaikkaa lisää.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.