Pääradan liikenne myöhästelee

Aamupäivällä tapahtuneen sähköratavaurion syynä oli luultavasti kova tuuli ja junien suuret nopeudet. Edelleen rantaradan liikennettä viivästyttävä vika pyritään korjaamaan yön aikana.

Sähköratavaurio myöhästyttää pääradan kaukojunia sekä Helsingin ja Riihimäen välillä kulkevia lähijunia. VR:n mukaan viivästykset ovat korkeintaan parikymmentä minuuttia. Lisäksi iltapäiväruuhkan aikaan kaksi lähijunavuoroa jäi ajamatta, mutta kaikki kaukojunat liikennöivät.

Vaurion vuoksi Ratahallintokeskus asetti junille nopeusrajoitukseksi 160 kilometriä tunnissa väleillä Kerava-Tampere ja Karjaa-Salo. Rajoitus on voimassa, kunnes vaurio on saatu selvitetyksi.

Sähköradan ajolanka putosi kannattimeltaan Purolassa kello 10.20. Vaurion syy oli luultavasti kova tuuli ja suuret junanopeudet, jotka vaurioittivat sähköradan lankojen eristeitä.

Junat pääsevät liikennöimään vauriopaikan ohi, mutta Jokelan ja Purolan välillä on vain yksi raide käytössä. VR arvioi, että vika saadaan korjattua ensi yön aikana.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.