Pääsiäisen menoliikenne sujui rauhallisesti

Pääsiäisen menoliikenne on sujunut vailla vakavia onnettomuuksia. Poliisin tietoon ei ole tullut ihmishenkiä vaatineita liikenneturmia.

Vilkkainta liikenne oli kiirastorstaina iltapäivällä, jolloin pääteillä ajettiin väliin jonoissa. Liikenteen määrä oli samaa luokkaa kuin tavallisena kesäviikonloppuna.

Tänään aamupäivällä koettiin vielä menoliikenteessä piikki, mutta puolenpäivän jälkeen tiet alkoivat hiljetä.

Lämmin ilma suosi myös motoristeja, joita näkyi maanteillä jo jonkin verran. Eilen iltapäivällä keskisuomalainen mies jäi poliisin haaviin ajettuaan moottoripyörällä peräti 250 kilometrin tuntinopeudella.

Liikkuva poliisi arvioi paluuliikenteen alkavan sunnuntai-iltana. Vilkkainta paluu on maanantaina iltapäivällä ja alkuillasta.

Pulaan joutuneita autoilijoita pääsiäisenä auttaa Operaatio Pajunkissan vapaaehtoiset. Apua saa tiepalvelukeskuksen maksullisesta puhelinnumerosta 0200 8080.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.