Pääsiäismuistio

Pääsiäispyhät vaikuttavat julkisen liikenteen aikatauluihin sekä kauppojen, pankkien ja postien aukioloaikoihin. Palvelut toimivat normaalisti vielä kiirastorstaina, mutta sen jälkeen hiljennytään pääsiäisen viettoon.

Kaupat ovat avoinna kiirastorstaina kello 7-21 ja pääsiäislauantaina kello 7-18. Pitkänäperjantaina ja ensimmäisenä pääsiäispäivänä eli sunnuntaina kaupat ovat kiinni.

Toisena pääsiäispäivänä eli maanantaina alle 400:n neliön päivittäistavarakaupat saavat olla auki neljä tuntia kello 8-18. Pienimmät enintään sadan neliön kaupat ja haja-asutusalueiden kaupat voivat olla auki rajoituksetta.

Alkot sulkevat ovensa torstaina kello 20 ja avaavat ne seuraavan kerran pääsiäisen jälkeen.

Kiirastorstai on lyhyt pankkipäivä

Valtaosa postin omista myymälöistä palvelee asiakkaita kiirastorstaina kello 18 asti. Sen jälkeen myymälät avaavat vasta pääsiäisen jälkeen.

Helsingin pääpostissa voi asioida myös toisena pääsiäispäivänä kello 10-18. Yrittäjien hoitamat noin tuhat postin myyntipistettä palvelevat omien aukioloaikojensa mukaisesti.

Pankeissa kiirastorstai on lyhyt päivä, sillä pankit sulkeutuvat jo klo 13. Perjantaina ja maanantaina pankit ovat kiinni. Verkkopalvelut toimivat pyhinä tavalliseen tapaan.

Junaliikenteessä paljon ylimääräisiä vuoroja

VR:n kaukoliikenteessä ajetaan pääsiäisenä runsaasti ylimääräisiä junavuoroja. Joitakin junavuoroja on peruttu.

Pääosin junat kulkevat kiirastorstaina perjantain aikatauluin ja pitkänäperjantaina ja toisena pääsiäispäivänä sunnuntain aikatauluin. Lauantaina junat kulkevat lähes tavallisesti.

Junien aikatauluista voi kysyä VR:n puhelinpalvelusta 0600 419 00 tai osoitteesta VR:n internetsivuilta.

Kaukoliikenteen bussit ajavat kiirastorstaina torstain vuorot sekä erilliset perjantaivuorot. Pitkänäperjantaina kaukoliikenteessä ajetaan rajoitetun pyhäliikenteen mukaiset S-vuorot.

Lauantaina ajetaan lauantaivuorot, sunnuntaina sunnuntailiikenteen S-vuorot. Pääsiäismaanantaina ajetaan pyhäliikenteen S sekä SS-vuorot.

Tarkempia tietoja bussien aikatauluista saa Matkahuollon asiakaspalvelusta 0200 4000 ja internetsivulta.

Pääkaupunkiseudun yöliikenteessä lisälähtöjä

Helsingin joukkoliikenne ja VR:n lähiliikenne kulkevat vielä kiirastorstaina normaalin aikataulun mukaisesti. YTV:n seutuliikenne ajaa perjantain aikataulussa, mutta palvelulinjoilla ajetaan torstain vuorot.

Pitkänäperjantaina kaikki ajavat sunnuntaiaikataulujen mukaan, pääsiäislauantaina tavallisten lauantaiaikataulujen mukaan ja kumpanakin pääsiäispäivänä noudatetaan sunnuntain aikatauluja.

Aamuyön bussit ajavat kaikkina öinä torstain ja maanantain välillä. Busseilla on lisälähtöjä pitkäperjantaina ja pääsiäispäivänä normaalin sunnuntailiikenteen päätyttyä.

Pajunkissa antaa apua autoilijoille

Autoliiton tiepalvelun vapaaehtoiset antavat pääsiäisenä autoilijoille apua tieliikenteessä kaikkialla Suomessa. Operaatio Pajunkissa keskittää voimavarat pääsiäisen meno- ja paluuliikenteen ruuhkahuippuihin ja valtateille.

Autoliitto suosittaa pitämään autossa talvirenkaat vielä pääsiäisen ajan, sillä ajokelit vaihtelevat eri puolilla Suomea.

Pajunkissan päivystys alkaa kiirastorstaina kello 18 ja kestää maanantai-iltaan kello 22 saakka. Yhteyden tiepalveluun saa soittamalla liiton ylläpitämään Autoilijan palvelukeskukseen 0200 8080.

Suomen Tiepalvelumiehet päivystävät numerossa 0600 002 00.

Mannerheimin lastensuojeluliitto päivystää

Mannerheimin lastensuojeluliiton vapaaehtoiset päivystäjät vastaavat lasten ja nuorten puheluihin myös pääsiäispyhinä numerossa 0800 120 400. Lasten ja nuorten puhelin päivystää kiirastorstaista toiseen pääsiäispäivään joka päivä kello 14-17.

Vanhemmat saavat tukea vanhemmuuteen liittyvissä asioissa numerosta 0600 122 77 kiirastorstaina kello 14-17 ja tiistaina kello 10-13 ja 17-20. Pääsiäissunnuntaina Vanhempainpuhelin on kiinni.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.