Pääsiäissohjo sulki jääteitä

Kolme virallista jäätietä suljettiin pääsiäisen aikana. Hailuotoon vievä tie suljettiin torstaina, Pielisellä kulkeva Vuonislahti-Koli-jäätie perjantaina ja Kemijärven Räisälän tie tänään.

Virallisista jääteistä käyttöön jää vielä Kemijoen ylittävä Oikaraisen jäätie Rovaniemellä. Saariston jääteitä ei avattu tänä vuonna lainkaan.

Jäätiet ovat yleensä käytössä tammikuusta maaliskuuhun. Esimerkiksi seitsemän kilometrin mittainen Oulunsalosta Hailuotoon vievä tie ehti tänä talvena olla käytössä kaksi kuukautta. Tiet suljetaan yleensä jään pintakerroksen pehmentymisen tai jäälle nousseen veden vuoksi.

Katso Marja Sannikan juttu

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.