Paatero: Alkolukot vakioksi autoihin - katso miten

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kannattaa ministerien tänään esittämiä kiristyksiä rattijuopumusta koskeviin lakeihin. Esimerkiksi alkolukon voisi Paateron mielestä asentaa rattijuopumuksesta tuomitun ajoneuvoon jo ensimmäisen käryn jälkeen. Allaolevasta grafiikasta voi katsoa, miten alkolukko toimii.

– Itse veisin sen pitkässä juoksussa paljon pidemmällekin. Mielestäni alkolukko voisi olla vakiovarusteena kaikissa autoissa tulevaisuudessa, vaikka lukot nostaisivat hintoja. Kyllähän autoja kehitetään koko ajan erilaisilla teknisillä järjestelmillä, miksei tällainenkin voisi olla mahdollista, Paatero kysyy.

Paateron mielestä nykyistä rattijuopumusrajaa voisi ministerien ehdotuksen mukaisesti laskea 0,2 promilleen, sillä nykyinen raja eli 0,5 promillea ohjaa suomalaisten liikennekäyttäytymistä väärään suuntaan.

– Nykyisin koko ajan lasketaan sitä, että voidaanko ottaa vielä yksi olut ennen kuin lähdetään liikkeelle, ja mielestäni se on huono juttu. Promillerajan lasku olisi tärkeä periaatteellinen asia, vaikka se ei välttämättä onnettomuustilastoissa niin näkyisikään, Paatero sanoo.

Jos promillerajaa lasketaan, poliisien alkometrien tulisi Paateron mielestä huipputarkkoja. Silloin rattijuopolle voitaisiin määrätä sakkoja ja ajokielto jo tien päällä.

Paatero uskoo ministerien puheisiin

Vaatimukset rattijuopumusten kuriin saamisesta alkoivat moninkertaisen rattijuopon ajettua 11-vuotiaan lapsen kuoliaaksi. Paateron mielestä on valitettavaa, että keskustelu asioista alkaa usein vasta sitten, kun jotain äärimmäisen vakavaa on jo tapahtunut.

– Meillä Suomessa on vähän sellainen käsitys, että vakava keskustelu voi alkaa vasta sen jälkeen, kun jotain vakavaa on tapahtunut. Tässä suhteessa meillä kaikilla olisi varmaan opittavaa.

Paatero toivoo ja uskoo, etteivät ministerin aloitteet esimerkiksi alkolukkojen ja promillerajan laskun suhteen jää sanahelinäksi.

– Uskon tällä hetkellä, että nyt ihan oikeasti tarkoitetaan, mitä sanotaan ja viedään näitä asioita eteenpäin. Tässä on ollut hieman seesteinen kausi päällä, mutta uskoisin ja toivoisin, että nyt mennään eteenpäin.

Katso tästä, millainen alkolukko on.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.