Paatero asekaappiunohduksesta: Vähän kummalliselta vaikuttaa

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero haluaa selvityksen siitä, miten 14 asetta unohtui poliisiylijohdolta entisiin toimitiloihin muuton yhteydessä.

- Olen antanut meidän sisäisen tarkastuksen tehtäväksi selvittää, mitä tässä on tapahtunut. Vähän kummalliselta vaikuttaa, mutta en näe tässä mitään sen suurempaa dramatiikkaa, Paatero toteaa MTV:n uutisille.

Iltalehti kertoi tänään, että asekaappia oltiin lähettämässä viime kesänä helsinkiläiseen päiväkotiin sisäministeriön entisistä tiloista. Siirron yhteydessä kaappia tilattiin avaamaan lukkoseppä, jolloin järeä asearsenaali löytyi. Poliisi ei kuitenkaan käynnistänyt esitutkintaa, sillä asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta.

"Ei saisi tapahtua"

Poliisihallitus on aiemmin joutunut selvittämään Helsingin poliisin muuttomokia.

Tuolloin arkaluontoista aineistoa päätyi Helsingin poliisilaitoksen muuton yhteydessä roskalavalle.

- Kyllähän on asioita, joita ei saisi tapahtua. Tämä nyt (ilmi tullut) jonkin verran poikkeaa tästä aikaisemmasta asiasta. Kyseessä on ollut suljettu kaappi, jossa on ollut deaktivoituja aseita.

- Mutta kummallisuuksia tähänkin liittyy. Sen vuoksi haluamme tämän selvittää.

Sisäministeriön poliisiosasto muutti uusiin toimitiloihin vuonna 2006.

Aseilla ei olisi voinut ampua

Paateron mukaan kaikki kaappiin unohtuneet aseet oli deaktivoituja eli toimintakyvyttömiksi tehtyjä. Joukossa oli pääosin pistooleja sekä ainakin yksi konepistooli ja kaasusumutin.

Vielä ei ole selvää, kenelle aseet kuuluivat ja mitä ne tekivät sisäministeriön poliisiosaston kaapissa.

- Kaikki viittaa siihen, että aseet ovat olleet poliisiosaston käytössä. Ne ovat olleet joko säilytyksessä tai sitten näytekappaleina.

Paatero itse sai tietää aselöydöistä vasta eilen illansuussa. Hän ei kuitenkaan usko, että asiaa olisi tietoisesti yritetty salata.

- En oikein jaksa uskoa. Tuntuisi kummalliselta, että tällaisessa asiassa jotain salailua olisi ollut. Mutta tiedonkulussa on ollut puutteita selvästi, ja sen vuoksi me haluamme selvittää tämän perusteellisesti.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.