Paatero ei innostu lisätehtävistä pysäköinninvalvonnassa

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei pidä erityisen suotavana sitä, että poliisille annettaisiin uusia tehtäviä pysäköinninvalvontaan liittyen.

Oikeusministeriön esityksen mukaan yksityiset parkkifirmat saatettaisiin luvanvaraisiksi ja luvan myöntäjäksi kaavaillaan poliisihallitusta. Lisäksi poliisille esitetään roolia yksityisten yritysten määräämien parkkisakkojen vahvistajana.

– Meidän peruslähtökohtanamme on, että mitään lisätehtäviä ei tulisi, kun resurssit eivät riitä nykyisiin tehtäviinkään, Paatero sanoo.

Jos poliisi saisi uusiin tehtäviin menevät kulut täysin kompensoitua, asiaa voitaisiin kuitenkin harkita.

– Kun tämäntyyppisistä yksityiskohdista ei ole vielä tietoa, ei myöskään ole järkevää täysin asiaa vastustaa.

– Korostaisin kuitenkin, että lähtökohtaisesti tämä sopisi paremmin kunnalliseksi toiminnaksi samalla tavalla kuin pysäköintivirhemaksun määrääminenkin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.