Päihtynyt 16-vuotias hurjasteli kaupungin keskustassa – kaahasi vastaantulijoiden kaistaa

Päihtyneenä henkilöautolla kaahaillut 16-vuotias poika aiheutti vaaratilanteita lauantai-iltana Varkaudessa, kertoo poliisi.

Hätäkeskukseen tehtiin lauantaina useita ilmoituksia holtittomasti Varkauden keskustan alueella ajavasta, kilvettömästi henkilöautosta.

Poliisit havaitsivat auton hieman ennen puolta yötä Varkauden keskustassa. Kuljettaja kiihdytti pakoon suurta ylinopeutta ja aiheutti poliisin mukaan useita vaaratilanteita ajamalla muun muassa punaisia päin, liikenteenjakajien väärältä puolelta ja ajoittain vastaantulevien kaistaa. Muut autoilijat joutuivat väistelemään kaahailevaa kuskia.

Paon aikana henkilöauton renkaat vaurioituivat ja kuljettaja joutui hiljentämään vauhtia ja poliisit saivat auton pysäytettyä.

16-vuotiaan ajama auto oli poliisin mukaan poistettu liikenteestä.

Kukaan ei loukkaantunut kaahailussa. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.