Päivähoidon enimmäismaksuihin tuntuvat korotukset

Sosiaali- ja terveysministeriössä sorvattava päivähoitomaksujen uudistus rokottaisi keski- ja hyvätuloisten perheiden kukkaroita.

Päivähoitomaksut sidottaisiin sosiaali- ja terveystoimen indeksiin, jolloin korotukset olisivat 16 prosentin luokkaa, kertoo Sanomalehti Keskisuomalainen. Enimmäismaksu ensimmäisestä lapsesta nousisi 200:sta 233 euroon. Toisesta lapsesta maksu nousisi 180:sta 210 euroon.

Valmisteilla oleva uudistus toisi kuitenkin helpotuksia pienituloisille ja suurperheille. Olennainen osa muutosta olisi, että maksuissa huomioitaisiin entistä selkeämmin lasten lukumäärä perheessä.

Sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen Riitta Säntin mukaan uudistuksesta hyötyisivät perheet, joissa on kolme lasta tai enemmän. Myös viime syksynä puhuttanut päivähoidon nollamaksuluokka on näillä näkymin säilymässä.

Maksujen tasoa on tarkistettu viimeksi vuonna 2002. Ministeriössä valmisteilla oleva esitys uudistuksesta menee eduskuntaan kevään aikana.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.