Päivähoitoa ja kotihoitoa ei voi asettaa vastakkain

Aika ajoin nousee julkisuudessa esille keskustelu siitä, pitäisikö lapset hoitaa kokonaan kotona vai voiko - tai peräti kannattaako - lapset laittaa päiväkotiin? Viimeksi asian nosti esille Yle:n aamu-tv:ssä kotiäiti Nina Mikkonen. Mikkosen mukaan päivähoidon idea pohjautuu natsien ajatuksiin.

Mikkonen sanoi ohjelmassa kodin olevan paras kasvuympäristö, koska siellä on vanhemmat, jotka rakastavat lasta ja antavat hänelle kasvurauhan.

Espoon päivähoidon erityisasiantuntija Virpi Mattila toteaa, että päivähoitoa ja kotihoitoa ei voi asettaa vastakkain. Lapsi tarvitsee joka tapauksessa rakastavan kodin ja vanhemmat, mutta sen lisäksi hänellä voi olla muista kasvuympäristöjä. Mitä suuremmasta lapsesta on kysymys, sitä enemmän hän tarvitsee omia ihmissuhteita, niin aikuisia kuin ikäisiään kavereita.

Kotiäiti Nina Mikkonen sanoi ohjelmassa myös, että päivähoidossa lapset joutuvat taistelemaan hoitajiensa huomiosta. Mikkosen mielestä tarhassa eletään "syö tai tule syödyksi" -ajatuksella. Päivähoidon erityisasiantuntija Virpi Mattilan mielestä väite on kova. Mattila kertoo, että lasten huomioimista varten päiväkodeissa on otettu käyttöön omahoitajajärjestelmä. Tässä järjestelmässä kaikki hoitajat eivät hoida koko ryhmää, vaan hoitajilla on nimikkolapset, joista he pitävät huolta.

Lue myös:

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.