Päivi-haukka jälleen matkalla Etelä-Afrikkaan

MTV Uutisten kummilintu, mehiläishaukka Päivi, matkaa parhaillaan Gabonin koillisosissa. Suunta näyttää olevan kohti etelää.

- Uskon, että Päivi-haukka on jälleen menossa Etelä-Afrikkaan, samalle talvehtimisalueelle kuin vuosi sitten, sanoo mehiläishaukkojen tutkimusprojektista vastaava dosentti Patrik Byholm Ammattikorkeakoulu Noviasta. 

Päivi-haukalla on Etelä-Afrikkaan vielä 3 500 kilometrin matka. Lentovauhdista riippuen Päivi saattaa taittaa matkan kolmessa viikossa, mutta siihen voi kulua myös 4-5 viikkoa.
Viime vuonna Päivi-haukka rikkoi suomalaisten mehiläishaukkojen epävirallisen ennätyksen lentämällä talveksi kauemmas etelään kuin yksikään satelliittilähettimellä varustettu mehiläishaukka ennen sitä.

- Tällä hetkellä Päivi etenee melko hitaasti. Viimeisten 10 päivän aikana se on edennyt 800 kilometriä. Saharan yli se lensi melko reippaasti, samoin Välimeren yli. Nyt se on löysännyt tahtia ja pitänyt pidempiä taukoja, kertoo Byholm.

Tänä syksynä Päivi-haukka ylitti Välimeren Sisiliasta Tunisiaan. Vuosi sitten se valitsi riskialttiin reitin Maltan yli. Malta on kuuluisa siitä, että siellä metsästetään edelleen muuttolintuja.

- Uskon, että reitin vaihdos johtuu sääolosuhteista. Linnut yleensä välttävät huonoja säitä ja hyödyntävät myötätuulia. Voi taustalla toki olla myös oppimistakin: kokeneemmat yksilöt lentävät yleensä järkevämmin, pohtii Byholm.

Viimevuotista nopeampi muuttovauhti

Päivi-haukka on tänä syksynä muuttanut etelään nopeammin kuin viime vuonna. Välimeren ylitystä lukuunottamatta muuttoreitti on ollut melko sama kuin vuosi sitten.

- Päivi on nyt suunnilleen kolme viikkoa etuajassa verrattuna viime vuoteen. Viime vuonna se oli näillä samoilla leveyspiireillä vasta marraskuun 12. päivänä. Nyt kun se on hyvissä ajoin liikkeellä, se saapuu perille aiemmin. Toivottavasti se myös vastaavasti lähtee keväällä paluumatkalle aiemmin ja ehtii ensi kesänä Suomeen pesimään. Jokainen uusi poikanen on tervetullut tämän lajin kohdalla, muistuttaa Byholm.

Päivin toissakesäinen poikanen Mohammed oleskelee todennäköisesti Kongossa. Sen lähetin toimii vaihtelevasti eikä paikannuksia ole tullut vähään aikaan. Ella-poikanen menehtyi viime keväänä.

Tähän mennessä satelliittilähettimen on saanut 40 mehiläishaukkaa. Lähettimien avulla selvitetään lajin ahdingon syitä. Mehiläishaukkojen määrä on vähentynyt 1980-luvulta lähtien ja laji luokitellaan vaarantuneeksi.

Täältä voit seurata Päivi-haukan muuttomatkaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.