Pakasteita säilytetään liian lämpimässä

Pakaste-elintarvikkeita säilytetään usein liian lämpimässä. Pakastetaikinoissa pakastettaessa tapahtuvista muutoksista väitelleen Tommi Laaksosen mukaan säilytyslämpötilat ovat sekä teollisuudessa että kodeissa yleensä jopa yli kymmenen astetta ihanteellista lämpötilaa korkeammat.

-Pakastetaikinat säilyisivät parhaiten noin -30 asteen lämpötilassa. Yleensä pakasteita säilytetään kuitenkin noin -18 asteessa. Laaksonen huomasi tutkimuksessaan, että taikinassa pakastuksen aikana muodostunut jää alkaa sulaa jo noin -20 asteessa.

Jään sulaminen kovassakin pakkasessa on mahdollista siksi, että suolat, sokerit ja muut liukenevat aineet alentavat jään sulamispistettä. Elintarviketeknologian laitoksen tutkijan Lea Hyvösen mukaan ongelma ei koske vain taikinoita, vaan myös jäätelöt ja kala ovat ongelmallisia.

Kalan proteiineissa vesi lähtee pakastettaessa helposti liikkeelle ja rasvaisten kalojen rasvat voivat eltaantua, kertoo Hyvönen. Hyvönen huomauttaa, että nimenomaan kaupoissa lämpö on usein ongelma.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.