Pakkanen kiusaa junaliikennettä

Pakkanen on kiusannut junaliikennettä ympäri Suomea.

Arviolta viidennes kaukojunista saapui pääteasemalleen puolisen tuntia aikataulusta myöhässä. Myös paikallisjunien matkanteko oli kylmässä vaivalloisempaa. -Myöhästymisiä on ollut enemmän kuin hyvän sään aikaan, VR:n liikenneohjaaja Jari Lindström myöntää.

Pakkanen on iskenyt pahiten junien paineilmalla toimiviin jarruihin, jotka saattavat olla jumissa jo ennen liikkeelle lähtöä. -Jarruja ei saada niin sanotusti irti.

Toinen ongelma on vetureiden sähköhäiriöt ja kolmas ovien kangistuminen. Paikallisjunia on jouduttu lyhentämään kalustopulan vuoksi.

Lindströmin mukaan kaikki junanrungot saadaan sulatettua käyttökelpoisiksi vasta, jos sää lauhtuu pitemmäksi toviksi. -Jos paukkupakkaset jatkuvat viikkotolkulla, jäätyneitä runkoja tulee vain lisää. Kylmä sää näyttäisi jatkuvan vielä ainakin viikon, joten ihmisten kannattaa etukäteen varautua myöhästymisiin, Lindström korostaa.

VR yrittää saada mahdollisimman paljon paikallisliikenteen sähköjunayksiköitä sulaksi ja kuntoon loppiaisen jälkeen, jolloin pääkaupungin lähiliikenne jälleen vilkastuu.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.