Pakkanen sotki kaukolämmitystä ja vaikeutti junaliikennettä

Pakkanen on aiheuttanut pulmia niin kaukolämpöverkoissa kuin junaliikenteessäkin.

Keravalla tuhannet kotitaloudet ovat kärsineet tänään kylmästä lämmönjakeluun tulleen häiriön vuoksi. Häiriö koskee kaukolämmön piirissä olevia taloja. Useissa talouksissa lämpötila on laskenut reiluun kymmeneen asteeseen.

Keravan energian suurimpaan lämmöntuotantoyksikköön tuli eilen iltana toimintahäiriö, jota ei lisäkapasiteetilla pystytä täysin korvaamaan. Keravan energiasta arvioidaan, että vika saadaan korjattua vasta torstaina.

Lämpölaitoksen putkirikko Oulussa

Putken rikkoutuminen lämpövoimakeskuksen verkossa heikensi talojen lämmitystä ja lämpimän veden jakelua Oulussa tänä aamuna. Tilanne palautui normaaliksi puoleenpäivään mennessä.

Vuoto havaittiin maanantai-iltana kello 23:n jälkeen Limingantullin lämpökeskuksen verkossa. Vuotokohta saatiin eristettyä ennen aamuneljää. Vajaus tuntui kuitenkin pitkään. Kokonaan ilman lämpöä jäi kymmenkunta liikerakennusta.

Oulun asukkaista vajaat puolet saa lämpönsä kaukolämpöverkon kautta. Alueella oli yöllä noin 30 astetta pakkasta.

Pakkanen hidasti junaliikennettä

Kova pakkanen vaikeutti yöllä myös junien kulkua. Paukkupakkaset haittasivat junaliikennettä uudenvuodenaaton vastaisena yönä niin, että pahimmillaan junat olivat aikataulustaan myöhässä reilun tunnin.

Liikenne rautateillä palasi kuitenkin lähes normaaliksi aamupäivän kuluessa.

Junia pakkanen myöhästyttää yleensä siksi, että vaunujen ilmajarrut jäätyvät. Lisäksi veturiviat ovat hyvin kylmällä säällä tavallista yleisempiä.

Lento- ja laivaliikenteeseen kovilla pakkasilla ei sen sijaan ole ollut juuri vaikutusta.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 31.12.2002)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.