Pakolaisten vastaanottokuntia ei löydy riittävästi

Entistä korkeampi valtion korvaus ei ole innostanut suomalaisia kuntia pakolaisten vastaanottoon. Vastaanottavista kunnista on edelleen pulaa ja Suomen 750 henkilön pakolaiskiintiö jää tänäkin vuonna vajaaksi.

Pohjanmaalla kuitenkin kolme pientä kuntaa, Kruunupyy, Pedersöre ja Luoto päätti ottaa yhdessä ryhmän burmalaispakolaisia.

Kolmen kunnan pakolaisohjaaja Marjaana Kankaanpää pitää hyvänä kuntien yhteistyön pakolaisten ottamisessa.

- Ainakin sitä pystyy jakamaan vastuuta. Ja kunnat ovat olleet halukkaita ottamaan pakolaisia ja se on oikein hyvä merkki, Kankaanpää sanoo.

Tänä vuonna vasta kolmisenkymmentä kuntaa on luvannut ottaa vastaan pakolaisia, osa vielä harkitsee asiaa.

Pohjanmaa ottaa pakolaisia vastaan edelleen melko innokkaasti. Sosiaalityöntekijä Ann-Britt Kronqvistin mukaan syyt ovat moninaiset.

- Pohjanmaalaiset ovat muuttaneet paljon Ruotsiin ja muihin maihin. Heillä on ehkä myös ymmärrystä tällaisiin asioihin, kun ihmiset ovat eri maissa ja tulevat eri maista, hän pohtii.

Pohjanmaan rannikko on Helsingin jälkeen tavallisin pakolaisten vastaanottopaikka.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.