Pakotelistalle joutunut suomalaisliikemies HS:lle: "Pidän tätä loukkaavana"

Yhdysvallat on lisännyt Venäjän-vastaiselle pakotelistalle kaksi liikemiestä, jotka ovat Suomen kansalaisia, Roman Rotenbergin ja Kai Paanasen. Helsingin Sanomat tavoitti Paanasen kommenttia varten.

Savonlinnan oopperajuhlilla tavoitettaessa ollut Paananen on pakoteuutisesta ihmeissään.

– Onhan se varsin erikoista, että Suomen kansalainen pannaan pakotelistalle. En ole tehnyt mitään pahaa Yhdysvalloille. Pidän tätä loukkaavana, koska olen vain edistänyt Suomen vientiä ulkomaille. Asiaa täytyy selvittää viranomaisten kanssa, Paananen sanoo Helsingin Sanomille.

Lehden mukaan Paananen ja tämän yritykset joutuivat pakotelistalle, koska ne ovat antaneet "materiaalitukea" pakotelistalla jo olevalle suomalais-venäläiselle miljardöörille Gennadi Timtšenkolle. Syistä kerrotaan Yhdysvaltain valtiovarainministeriön tiedotteessa.

Roman Rotenberg puolestaan on tukenut isäänsä Boris Rotenbergia, joka niin ikään oli jo ennestään pakotelistalla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.