Palestiinalaismies turvapaikkataistelustaan: "Kaksi vuotta elämästäni on mennyt hukkaan"

Yli kaksi vuotta sitten palestiinalainen Hadi Hbaisha päätti paeta kotoaan Israelin miehittämältä Länsirannan palestiinalaisalueelta. Miehelle tarjoutui mahdollisuus päästä Suomeen, joten hän tarttui siihen tietämättä, mikä häntä perillä odottaisi.

– Sanon vain, että sieltä on vaikea lähteä, koska se on suljettu ja miehitetty alue, eivätkä ihmiset voi matkustella. Se oli erittäin vaikeaa, Hbaisha kertoo matkastaan Suomeen.

Nyt 27-vuotias mies kertoo odottaneensa Suomessa turvapaikkapäätöstä elokuusta 2013 lähtien. Sekä maahanmuuttovirasto että hallinto-oikeus ovat antaneet Hbaishalle negatiivisen vastauksen hakemukseen, mutta turhautunut mies odottaa yhä.

– Haluaisin tehdä töitä. Mitä tahansa työtä. Olen tehnyt useita työhakemuksia, mutta minua ei oteta töihin, koska minulla ei ole oleskelulupaa, mies kertoo.

"Haluaisin tehdä töitä. Mitä tahansa työtä."

Kotonaan palestiinalaisalueella Hbaisha opiskeli avoimessa yliopistossa liiketaloutta. Hän kertoo, että ei voinut opiskella normaalissa yliopistossa henkilökohtaisen turvallisuutensa vuoksi.

Hbaishan mukaan hänen ongelmansa kotikaupungissa Nabluksessa alkoivat, kun hänen ystävänsä olivat osoittaneet mieltään Israelin armeijaa vastaan. Myös syytön Hbaisha yhdistettiin tähän porukkaan, hänet vangittiin osasyyllisenä ja häntä pahoinpideltiin.

– Vannon Jumalan nimeen, että olen kärsinyt erittäin paljon, Hbaisha kertoo.

Odottelu alkoi yli kaksi vuotta sitten

Hbaisha saapui Helsinkiin elokuussa 2013 ja vietti siellä 45 päivää. Sitten hänet siirrettiin Lappeenrantaan Joutsenon vastaanottokeskukseen odottamaan turvapaikkahaastattelua.

Hbaisha pääsi haastatteluun noin puolen vuoden odottamisen jälkeen. Sen jälkeen hänen täytyi odottaa vielä kolme kuukautta vastausta.

–  Yleensä siellä ollaan kolmesta neljään kuukautta, mutta he pitivät minua ja muita turvapaikanhakijoita siellä yhteensä yhdeksän kuukauden ajan. Se oli hyvin rankkaa minulle ja muille, mies kertoo.

Kun vastaus lopulta tuli, se oli negatiivinen.

"He sanoivat, että yleinen tilanne Palestiinassa on turvallinen. Kuinka he voivat sanoa niin?"

– Siihen ei ollut mitään syytä. Siksi se tuntuu mielestäni epäoikeudenmukaiselta. He sanoivat, että yleinen tilanne Palestiinassa on turvallinen. Kuinka he voivat sanoa niin?

Hbaisha teki päätöksestä valituksen hallinto-oikeuteen. Jälleen kerran hänelle kerrottiin, että edessä olisi kuuden kuukauden odotusaika.

– Odotin kuitenkin toiset yhdeksän kuukautta, Hbaisha kertoo.

Vastaus oli jälleen negatiivinen.

– Luulen, että he eivät edes lukeneet vetoomustani. He perustelivat päätöstä samalla syyllä kuin Maahanmuuttovirasto aiemmin.

Hbaisha teki uuden valituksen ja odottaa yhä sen käsittelyä Kuopiossa, jossa hän asuu nykyisin suomalaisen vaimonsa Jennin kanssa. Suomessa tavannut pari meni naimisiin hiljattain.

– Olemme laittaneet oikeuteen videomateriaaleja, artikkeleita ja kuvia todisteeksi Hadin kokemuksista Palestiinassa. Hadin kotonakin oli käyty aseiden kanssa ja he olivat pistäneet talon ylösalaisin. Oikeus ei kuitenkaan niitä hyväksynyt, Jenni kertoo. Hän ei halua esiintyä jutussa koko nimellään.

Hbaisha on hakenut oleskelulupaa myös perhesyiden perusteella. Siihen hän ei ole vielä saanut vastausta, eikä se pariskunnalle riittäisikään.

– Me emme ota pois turvapaikkahakemusta, sillä meidän mielestämme turvapaikka kuuluu hänelle. Pakolainenhan hän on, eikä hän pysty omaan maahansa menemään. Haluamme taistella sen puolesta, mikä on oikein hänelle, Jenni sanoo.

Hampaat kaipaisivat hoitoa

Vastauksia odotellessa Hbaisha ei ole voinut tehdä juuri mitään.

Vaimo kertoo, että Hbaisha elää nyt käytännössä hänen rahoillaan. Esimerkiksi terveydenhuollosta pitää tinkiä, sillä Hbaisha ei ole oikeutettu julkiseen terveydenhuoltoon, eikä Kela-korvaustakaan saa ilman Kela-korttia.

– Hänellä aloitettiin hampaan juurihoito, mutta lopetimme sen, koska ei minulla ole laittaa rahaa sellaiseen operaatioon, Jenni sanoo.

Hbaisha kävi aluksi opiskelemassa suomea monikulttuurisuuskeskuksessa Kuopiossa, mutta ei halunnut pian mennä enää sinnekään. Syynä oli häpeä.

– Hadi sanoi, että häntä alkoi niin paljon hävettämään, kun kaikilla siellä oli oleskelulupa. Ja sitten he kysyvät, miksi et mene kouluun ja miksi et opiskele. Mutta ei hän halua kertoa, että ei hänellä ole oleskelulupaa. Opetan hänelle sitten kotona suomea, Jenni kertoo.

Nuorelle miehelle kotona istuminen ja odottaminen on ollut henkisesti erittäin rankkaa. 

– Olen kärsinyt koko elämäni ja tulin tänne uuden elämän toivossa, jotta voisin elää rauhassa. Mutta löysinkin täältä vain lisää stressiä. Kaksi vuotta elämästäni on mennyt hukkaan, Hbaisha huokaa.

Mies vailla kansalaisuutta

Hbaisha ei voi käsittää, miten Maahanmuuttovirastossa voidaan pitää palestiinalaisalueita yleisesti turvallisina.

– Palestiinassa on vaarallista, koska se on miehitetty. Joka yö Israelin sotilaita tulee kaupunkiini ja he ampuvat ja voivat pidättää kenet tahansa.

Suomi ei ole tunnustanut Palestiinan valtion olemassaoloa, joten Hbaisha luokitellaan Suomessa kansalaisuudettomaksi.

– Turvapaikka annetaan muille, joilla on oikea kansalaisuus. Minulla ei ole edes kansalaisuutta, mutta en saa turvapaikkaa. Eikö tämä ole outoa, mies ihmettelee.

Hbaishan mielestä maahanmuuttoviranomaiset ovat toimineet epäloogisesti, sillä hänen tietojensa mukaan Suomeen saapui ennen häntä seitsemän palestiinalaista, joille myönnettiin turvapaikka.

– Kysyin tästä lakimieheltäni ja maahanmuuttoviranomaisilta. He sanoivat, että tilanne oli tuolloin vaarallinen. Mutta nämä palestiinalaiset saapuivat kaksi kuukautta ennen minua. Kahdessa kuukaudessako tilanne on muka muuttunut vaarallisesta turvalliseksi?

"Kahdessa kuukaudessako tilanne on muka muuttunut vaarallisesta turvalliseksi?"

Hbaisha tietää myös, että hänen jälkeensä on saapunut muita palestiinalaisia, joille on myönnetty turvapaikka.

Nyt Hbaisha ei voi tehdä muuta kuin odottaa. Hänelle on sanottu, että hän voisi saada tiedon uudesta päätöksestä ensi vuonna. Turvapaikan lisäksi hänellä on yksi toive.

– Minulla on kaksoisveli Palestiinassa. Haluaisin vielä joskus nähdä hänet.

Maahanmuuttovirasto ei anna tietoja yksittäisestä turvapaikanhakijasta, joten Hbaishan antamien tietojen todenperäisyyttä ei ole voitu tarkastaa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.