Palon runtelema Orionin tehdas pysähdyksissä toistaiseksi

Lääkeyhtiö Orionin tehtaan toiminta Turussa on pysähdyksissä toistaiseksi, kertoo yhtiö tiedotteessaan. Syyksi mainitaan savuvahingot tehtaan tuotantotiloissa.

Turun Kärsämäessä yöllä roihunnut palo on saatu sammutettua. Pelastuslaitoksen mukaan palo sai todennäköisesti alkunsa kellarista, johon palo saatiin rajattua. Syttymissyystä saadaan tarkempi arvio vasta poliisin tutkimusten perusteella aikaisintaan aamupäivällä.

Päivystävä palomestari Juha Virto arvioi tulipalon aiheuttaneen isot vahingot.

– Kun tuollainen iso useita tuhansia neliöitä oleva rakennus on kauttaaltaan savun vallassa, niin kyllä siinä puhutaan varmasti jo savuvahinkojen osalta merkittävistä vahingoista, hän sanoo.

Tehtaalla työskenteli palon syttymishetkellä noin 20 ihmistä, mutta palosta ei ole aiheutunut henkilövahinkoja.

Pelastuslaitos sai palosta automaattihälytyksen kolmen aikaan yöllä.

Liekkejä oli sammuttamassa toistakymmentä yksikköä.

Tehdaskiinteistö on kokonaispinta-alaltaan noin 1,5 hehtaaria. Palo syttyi noin 5000 neliömetrin kokoisessa tehdasrakennuksessa, mutta liekit eivät ulottuneet aivan näin laajalle alueelle.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.