Paluuliikenteen odotetaan sujuvan jouhevasti

Juhannuksen paluuliikenteestä ennustetaan rauhallista.

Liikenneviraston arvion mukaan ruuhkat alkavat kahdelta iltapäivällä ja kestävät iltayhdeksään saakka.  

Paluuliikennettä tuskin on yhtä paljon kuin ennen juhannusta, sillä kesälomakauden myötä ihmisiä jää vielä lomanviettopaikoille, Liikennevirastosta arvioidaan.  

Eniten paluuliikenne näkyy Viitostiellä Mikkelin ja Heinolan välillä sekä valtatiellä 9 Oriveden ja Tampereen välillä. Näillä tieosuuksilla liikenne voi madella.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.