Pälve: Työpöydällä todistuksia jo yllin kyllin

Lääkäriliiton mielestä vastuu aselupien myöntämisestä tulisi säilyttää poliisilla.. Liiton mukaan aselupaan tarvittavilla lääkärinlausunnoilla ei saisi lisätä esimerkiksi terveyskeskuslääkärien työtaakkaa.

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve sanoo, että lääkäri ei 10-15 minuutin terveyskeskuskäynnillä pysty selvittämään hakijan mielenterveystaustoja. Hänen mielestään harkintaa luvan myöntämisestä ei tule siirtää lääkäreille, koska lääkäreillä on muutenkin tarpeeksi todistustaakkaa.

-Lääkärille työnnetään töitä, jotka meidän mielestämme eivät meille kuulu, Pälve sanoo. Lääkäreiden työpöydillä on jo todistuksia yllin kyllin, hän jatkaa.

Yksittäinen lääkäri, jolla ei ole hoitosuhdetta potilaaseen, ei ihan yhdellä lääkärinkäynnillä pysty kokonaisuutta mitenkään hoitamaan, Pälve sanoo. Osalla lääkäreistä on pääsy rekisteriin, muttei kaikilla, Pälve muistuttaa.

Pälven mukaan tulisi pohtia myös aseiden yleistä saatavuutta Suomessa sekä käsiaseiden asemaa ylipäätään. Hän muistuttaa, että ihmisellä ei ole subjektiivista oikeutta kantaa asetta.

On selvä, että yhteiskunnan tulee ryhtyä toimenpiteisiin. Käsiaseiden myyntiä ja lupia pitää tarkastella eri näkökulmasta kuin tähän asti, Pälve sanoo.

Sisäministeriö ohjeisti maanantaina, että käsiaseluvan myöntämiseen vaaditaan lääkärinlausunto hakijan mielenterveydestä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.